Kahdeksan lomapäivää hujahti ohi miltei huomaamatta ja niin sitä vaan ollaan taas Dallasin tukikohdassa. Kotona, pitäisi sanomani, ja yleensä kotona onkin kovin suloista olla, mutta tällä kertaa paluu kotipesään tuntui edustavan lähinnä projektistressin vastaiskua, matkaväsymystä (New Yorkin lento peruttiin joten säätö alkoi jo aamuviideltä, vaikka lopulta päästiinkin matkaan suhteellisen asiallisessa aikataulussa New Jerseyn kautta) ja harmia siitä, että mies todellakin jatkaa lomaansa vielä tämän viikon, enkä voi itse yhtyä vapaaseen ilakointiin ja nauttia edelleen yhdessä pidemmistä aamu-unista vaikka mieli kovasti tekisikin. Vähän olen leikitellyt ajatuksella, että pitäisin sittenkin koko viikon vapaata ja raataisin sitten kahta kauheammin tulevina työpäivinä, mutta takaraivossa jyskyttää sellainen huoli aikatauluista, että enpä varmaan kuitenkaan osaisi nauttia lintsaamisesta. Sitä paitsi tajuttiin juuri, että nyt perjantainahan onkin jo edessä Austinin retki, joka oltiin jotenkin kuviteltu viikkoa edemmäs - niinpä perjantai on jo tuhoon tuomittu aherruksen kannalta. Lähetän siis miehen golfkentälle ja vyötän itseni tietokoneeseen...

* * * * *

(Lisäkuvia linkitetty tekstiin punaisella)

Haluttomuus töihin kuvastanee kuitenkin kivasti, kuinka mukavaan lomailutunnelmaan ehdimme hiukan yli viikossa päästä. Mainen rekisterikilvissä ei suotta lue Vacationland. Jos nyt ei aivan odotetun viileää ollut (Uuden-Englannin helleaalto varmisti, että jopa tuulisilla Mount Desert Islandin rannoilla hätyyteltiin välillä kolmeakymppiä) niin eräänlainen pohjoinen virkistymä tapahtui aivan selkeästi - ja vastaavasti iltaisin meri-ilman ja ulkoilun aiheuttama totaaliuupuma. Auringon ja merituulen yhdistelmä toimi totuttuun tapaan ja yhtenä päivänä saimme lisäksi ihailla paikallisittain tyypillistä kesäsäätä, kun veden päältä kiemurrellut sumu kietoi rannikon ja ympäröivät saaret hitaasti kosteaan vaippaansa. Silloin putputtelimme postiveneellä läheisille hummerinkalastussaarille ja vaeltelimme harmailla kivirannoilla unenomaisen usvan ympäröiminä. Itse Bar Harbor osoittautui varsin viehättäväksi, rikkaiden eksklusiivisesta merenrantakohteesta koko kansan kesäparatiisiksi muuttuneeksi pikkukaupungiksi, jonka sijainti keskellä Acadian jylhää kansallispuistoa tekee siitä luontoa kaipaaville cityihmisille ja ulkoiluentusiasteille ihanteellisen tukikohdan. Laitamiltaan kaupunki on kuin Stars Hollow konsanaan ja satamaan johtava Main Street puolestaan on vilkas, värikkäiden kylttien koristama merellinen kadunpätkä, jonka varrella on jäätelöbaareja, ravintoloita ja matkamuistokauppoja.



Suosittelemme saarta mitä lämpimimmin:

• kuumaan etelään kyllästyneille havupuiden kaipaajille
• vaeltajille, merimelojille, pyöräilijöille
• saaristolomailijoille ja purjehtijoille
• hummerin ja simpukoiden ystäville
• eväsretkeilijöille
• kylmän veden uimareille
• ensivalon metsästäjille (Cadillac Mountainin laelle osuvat aamuisin päivän ensimmäiset auringonsäteet koko Yhdysvalloissa)
  
• mustikkasuille
  

* * * * *

Ei siis ihme, että meillä oli mitä ihanin viikko. Mies-raukka tosin sairasti vähän flunssaa, kuten tunnollisilla työntekijöillä on lopulta lomalle päästessään tapana. Company man, totesi mies itsekin lakonisesti. Tämä kuitenkin viimeistään takasi sen, että retkien, kalliokävelyiden ja ravintoloiden lisäksi keskityimme kunnolla myös unen saantiin - yhtenä päivänä majatalohuoneestamme poistuin ainoastaan minä ja vain kahden lyhyen retken verran: hakemaan meille purtavaa ja myöhemmin lukemaan pari lukua kirjaa takapihan auringossa kun mies veteli sikeitä kaihtimien takana. Matkakertomukset jäävätkin siis tällä kertaa tälle tarkkuustasolle - mitäpä sitä sen kummemmin selvittämään, kun kaksi iloista ihmistä syö, nukkuu ja harhailee...

* * * * *

Jos nyt johonkin negatiiviseen kiinnitin lomamaassa huomiota, niin täytyy kyllä nopeasti kiukutella amerikkalaisten perheiden rantakäyttäytymisestä suhteessa lasten asustukseen. Pukukoppeihin jonottelu naurattaa meitä aina muutenkin, kun ihan yksinkertaisesta ja luonnollisesta asiasta on tehty niin kovin vaikeaa, ettei vaikkapa löysästä kesämekosta saada luontevasti vaihdettua bikineihin ihan siinä rannallakin. Mutta överiksi menee lopullisesti, kun aletaan tehdä lasten pukeutumisesta ja vaihtamisesta dramaattista show'ta, jolla varmistetaan todella omituinen suhtautuminen omaan ja muiden vartaloihin. Tässä pikkupikkubikinimallien ja silikonirintojen luvatussa maassa nimittäin isän täytyy pitää pyyhettä näkösuojana, kun äiti vaihtaa taaperoa metsänrajassa vaipasta uimahousuihin, ja kolmevuotias pikkutyttö on vietävä sadan metrin päähän naisten pukukopille vaihtamaan bikinitoppia t-paitaan. Aivan käsittämätöntä pelleilyä enkä voi millään ymmärtää kenen etuja sillä muka pyritään loppujen lopuksi ajamaan. Amerikkalaiset ovat ajautuneet kovin kauas minkäänlaisesta luontevuudesta alastomuuden suhteen, ja niinpä kaikki paljas pinta tulkitaan kai jollain lailla vapaaksi riistaksi ja kauppatavaraksi.

* * * * *

Viikon ateria:

Mies kiskaisi eräänä iltapäivänä pienessä Northeast Harborin kylässä vaatimattomassa hummeriravintolassa seuraavan kombon (tai sen mitä sai sisäänsä ahdettua):
simpukkakeitto + iso verkollinen höyrytettyjä sinisimpukoita + mojovankokoinen hummeri "raputyyliin", edelleen omassa kuoressaan. Mukaan kuului vielä lisukkeita, mutta sattuneista syistä niihin ei juuri koskettu. Hintaa tälle kuulemma (ja näemmä) taivaalliselle hoidolle tuli alle $25. Minä ihailin pöydän toiselta puolelta ja imuroin mitäpä muutakaan kuin Seadog-merkkistä mustikkaolutta, jonka panemisesta oli etiketin kuvan mukaan ollut vastuussa sinitassuinen ja hymysuinen laivakoira.

* * * * *

Jos Vancouver Islandin maisemat piirtyvät nyt mielessäni ikuisesti Arcade Firen ja Don Johnson Big Bandin säestäminä, Acadian kansallispuiston soundtrackille päätyivät puolestaan Kemopetrol ja Hard-Fi, josta jälkimmäinen on muutenkin ollut viime aikoina omalla top-listallani kovaa kamaa. Kaarreltiinpa vuorten rinteillä ihan kiitettävästi myös Thom Yorken jumputtaessa. Stars of CCTV soi silti taustalla aina kun palautan mieleeni saaren kauniin, jylhän rantaviivan ja kallioiden tyrskyt. Ihmeellinen juttu tuo musiikki; ottaa muistoissa ison roolin vaikka onkin alun perin soinut vain hiljaa taustalla.