Voi juma.

Vilkaisin aiemmin tänään WFAA:n eli kasikanavan keskipäivän uutisia myrskytiedotteiden takia. Ja onnistuin laittamaan television päälle juuri kesken Wednesday's Child -myyntipuhetta.

Minun on pitänyt kirjoittaa aiheesta kerran ennenkin mutta jotenkin en vaan halunnut ajatella asiaa sen enempää. Nyt kuitenkin täyttyi mitta; lähestymistapa oli jos mahdollista entistäkin kuvottavampi.

Lyhyesti kerrottuna kyse on siis jokaviikkoisesta lastenkauppaamissessiosta. "Keskiviikon lapsi" on ns. huonomenekkinen adoptiokandidaatti, esimerkiksi vammainen lapsi tai hankala sisarusparvi. Yleensä keskiviikon lapset eivät myöskään ole enää vauvoja, joten iältäänkään he eivät ole suosituimmassa adoptiolapsiryhmässä.

Mitään en tietenkään näille lapsille niin paljon toivoisi kuin hyvää ja rakastavaa vakituista kotia ja omaa adoptioperhettä. Ja ehkäpä ohjelma tässä auttaakin, en tiedä. Toivottavasti sentään. Tässä kohtaa päämäärä ei mielestäni silti pyhitä keinoja, ei millään. Ja mitä ideoita kaiken maailman sekopäät voivatkaan näistä kauppaussessioista saada?

Oletteko koskaan nähneet vaikkapa uutismakasiiniohjelmassa päivän löytöeläin-juttua? Näitähän on useammillakin kanavilla, Suomessakin olen ainakin joskus nähnyt tällaisen. No, tässä lapsia kaupataan täsmälleen samalla tavalla. Kanavan uutisankkuri Gloria Campos lähtee tapaamaan lasta "johonkin kivaan paikkaan" (tänään eläintarhaan apinoita katsomaan, kuinka sopivaa...) ja hymyilee tosi aidosti ja empaattisesti, kun lapsi kertoo itsestään ja samalla kertojanääni taustalla listaa lapsen kiitettäviä ominaisuuksia. "Pikku X on aivan ihana kahdeksanvuotias, joka on viime aikoina parantanut otteitaan myös koulussa!" "Y on erityistarpeistaan huolimatta puhelias ja avulias eikä lainkaan ujo!" Väliin kauppatavara pitää omaa myyntipuhettaan: "Tiskaan, siivoan, pyyhin pölyjä..." Vetoava on myös pääviesti: "Z is eager to be adopted."

Ihan tulee mieleen vuonna 1990 ilmestynyt teiniparodia Cry Baby, jossa Ricky Laken hahmo pelastaa lapsensa orpokodista, jossa ilkeät tädit ovat pukeneet lapset potentiaalisia adoptiovanhempia houkuttaviin vaatteisiin ja sulkeneet nämä näytille vitriineihin. Unelmalasta etsiville vanhemmille selostetaan: "Joey is Mommy's little helper! He vacuums, irons and does the dishes". Tai jotain sinne päin. Että ei se taru kovin kaukana totuudesta ole.

Entäpä vanha loru sitten:

Maanantain lapsi on kaunis piltti.
Tiistain lapsi on kovin kiltti.
Keskiviikon lapsi murheita saa.
Torstain lapsi pois matkustaa.
Perjantain lapsi on aulis ja hellä.
Lauantain lapsi saa työskennellä.
Ja se lapsi joka syntyy sunnuntaina,
on soma ja hyvä ja iloinen aina.

Tästäpä kai tuon adoptiomoottorinkin nimi on poimittu. Wednesday's child is full of woe.

Toivottavasti ei näin, te kultaiset keskiviikon lapset kanavalla kahdeksan.

Mutta tämä ohjelma, se oksettaa.