Viime aikoina on ollut harvinaista herkkua poistua viittä metriä kauemmaksi tietokoneesta. Torstai-iltana suoritimme toisen ulkomaailmaa kipeästi kaivanneen neitosen kanssa kevyttä kenttäulkoilua ja meni tietenkin aika myöhään, mutta muuten on pysytty tiukasti ruodussa. Nyt kun mies on taas kotona on kuitenkin tehty ihan lähipiirissä pienehköjä liikkeitä aina tilaisuuden tullen, ikään kuin viikonlopun kunniaksi. Ja kyllä kuulkaa virkistää ja työkin tuntuu taas ihan hyvältä jutulta.

* * * * *

Aamulla kompleksi tarjosi taas asukkailleen brunssia club housessa ja viimekertaisista burritoista ja kitaransoitosta innostuneena mekin pyrähdimme sinne. Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä - tällä kertaa alakerrassa odotti väsyneitä paahtimessa lämmitettyjä vohvelinkänttyjä ja epämääräisen vettynyttä Texas toastia. Onneksi ilma oli kovin kaunis ja otimme vahingon takaisin vähän myöhemmin, kun päätimme yhdistää virkistyskävelyn ja lounaan läheisessä texmex-paikassa. Farkut ja pitkähihaiset osoittautuivat päivän lämpimimpänä hetkenä ylimitoitetuiksi ja hikoilimme jo ennen ravintolaan pääsyä. Uskokaa tai älkää mutta t-paidoissakin istuimme terassilla varjossa! Illalla sitten leffateatterista tullessa jäädyttiin parkkipaikalla samoissa vaatteissa. Nythän sen taas muistaa, että syksy tosiaan tarkoittaa täällä kahdeksaa vaatekertaa päivässä.

* * * * *

Ehdin myös perehtyä hiukan siihen, missä suurin fanfaarein lanseerattu asukasyhdistyksemme CTC on nyt vaatimuksineen menossa. Ilmoitin viime kokouksessa itseni yhdistyksen postituslistalle, jolla nyt sitten alkaa jo olla aistittavissa kevyesti kireää tunnelmaa. Kompleksin omistajayhtiö on kylläkin hommannut meille asiakasparkkitarrat mikä on ihan kiva juttu, mutta muuten pääasiallinen vaivannäkö tuntuu keskittyvän viivyttelyyn ja cock and bull-selityksiin. Puolet lista-aktiiveista haluaa nyt ryhtyä joihinkin uhattuihin vastatoimiin, muodollinen perustajajäsenistö puolestaan empii ja tahtoo antaa yhtiölle hiukan lisää aikaa. Saa nähdä osoittautuuko ihan paperitiikeriksi (tai t-paitatiikeriksi more like it) tämä alkuun niin kovasti karjunut ryhmittymä....

Ylläribonuksena tuolle meililistalle liittymisestä seurasi myös suunnilleen joka toinen päivä päivittyvä paikallispoliisin rikosraportti suoraan omaan virtuaalipostilaatikkoon. Officer Jones listaa poliisikielellä viime päivien rikokset ja laittaa kiertoon kuvia epäillyistä silloin kun niitä on. Ihan kiva, mutta monessa suhteessa kyllä tieto todellakin lisää tuskaa. Tämän viikonlopun rikoksista ei ole luonnollisestikaan vielä yhteenvetoa saapunut mutta viimeisen raportin mukaan torstaina alueen saldo oli seuraava:

aggravated robbery
aggravated robbery
grand theft auto

Osoitteet olivat sentään tällä kertaa hiukan kauempaa.

* * * * *

Noin muuten maa vyöttäytyy pikku hiljaa marraskuun vaaleihin. Texasin ehdokkaiden TV-mainonta on kiihtynyt ihan kunnioitettaviin mittoihin, mutta mitään hirveitä rimanalituksia ei ole nähty. Pahin mitä istuvan ykkösäijän Rick Perryn joukot ovat saaneet demokraattien kuvernööriehdokkaasta sanottua kuuluu melkoisen väsyneesti Chris Bell - Too Liberal for Texas. Onhan liberaalius toki aikamoinen kirosana täällä takamailla mutta c'mon pojat, vähän ruutia peliin!

Itse presidenttiähän eivät viimeaikaiset kannatusluvut ole juuri kiittäneet, aina näköjään löytyy Mr. Bushille se uusin surkeista surkein matalikko. Nyt kuitenkin khakijumppapukuinen pohjoiskorealaistoiminta on mukavasti vienyt huomiota siltä tosiasialta, että viime kuu oli pitkään aikaan verisin kuukausi Irakissa, amerikkalaisten kannalta siis. Kukaan ei kai enää tosissaan usko, että sota olisi muka ohi niin kuin hallitus on väittänyt jo iät ja ajat. Mitään oikeita ratkaisuja ei ole kuitenkaan ollut ilmassa ja kysymys kuuluukin, olisiko nyt viimeinkin aika reagoida tähän myös siellä uurnilla...

Ihan paikallisesti jännitetään eniten sitä, saataisiinko alkoholin myynti viimeinkin lailliseksi myös meidän kotikaupungissamme (kovasti tätä lobataan mutta voin vakuuttaa että ei mene läpi - joka kerta aiemminkin konservatiivit ovat dumanneet esityksen murskaluvuin eikä asenneilmastossa ole todellakaan tapahtunut mitään suurta liikahdusta). Tätä ihmeellistä lainsäädäntöä onkin jo tullut kertaalleen kommentoitua.

* * * * *

Kylläpäs ajatus rönsyää kun viimeinkin taas ehtii kirjoittaa... Loppuun kerron siis vielä, että kävimme tänään katsomassa uuden Scorsese-elokuvan The Departed. En tiennyt etukäteen mistä elokuvassa on kyse, mutta maailma aukeni nopeammin kuin olin olettanutkaan. Elokuva alkoi nimittäin kohtauksella Bostonin desegregaatiomellakoista ja palautti välittömästi mieleeni kesällä lukemani Michael Patrick MacDonaldin All Souls -muistelmakirjan, joka sijoittuu juuri tuonne Southieen ja sen irlantilaismafian kovan nyrkin hallitsemiin naapurustoihin. Leffa sijoittuu pääosin kirjaa lähemmäs nykypäivää mutta tematiikka ja sosiaalinen argumentointi on hyvin samantyyppistä; itse historiansa aikana kovastikin syrjityiksi joutuneet irlantilaiset osaavat kyllä rasismin ja pelon kulttuurin siinä missä muutkin ja Southien kaltaisille alueille on aika helppoa kuvitella myös syvälle juurtunutta poliisien korruptiota. Scorsesen upea elokuva kertoo toki paljon muustakin - ja se kannattaa mieluummin käydä itse katsomassa (täältä toki lisää jos ette enemmittä kuvailuitta usko). Verta  roiskuu aikamoisen ärhäkästi mutta ... no, se kuuluu tähän asiaan. Ehdottomasti paras näkemäni elokuva pitkään aikaan!