Ehdin tänään katsoa hetken todella mielenkiintoista poliittista keskusteluohjelmaa PBS:ltä ("paikalliselta YLE:ltä"). Keskustelijat pohdiskelivat lähinnä tulevia vaaleja ja sitä onnistuvatko demokraatit vipuamaan kongressin valtatasapainon puolelleen. Mahdollisuudethan ovat hyvät, mutta toisaalta republikaanit ovat perinteisesti osanneet paremmin innostaa uskollisen väkensä uurnille ja vain siellä kirjatut äänet lasketaan - jos lasketaan. Ohjelmassa ehdittiin kuitenkin tähytä jo vähän kauemmaksikin, sillä demokraattien nouseva toivo Barack Obama on nyt viimein antanut presidenttiehdokkuuskyselyihin ensimmäisen suoremman vastauksen. Haastattelupätkässä senaattori Obama ilmasi selkein sanakääntein ajatelleensa asiaa puolivakavasti ja lupasi, että marraskuun 7. päivän jälkeen pohdinnasta tulee vakavampaa. Obamallahan on toki teoriassa vielä vuosia aikaa lähteä isoihin kisoihin, mutta toisaalta nostetta olisi kovasti juuri nyt ja muutoksen kaipuu on puolueessa (ja maassa) kova. Mitkä esivaalit siitä saataisiinkaan aikaan - Hillary Rodham Clinton ja Barack Obama, kaksi vakavasti otettavaa vähemmistökandidaattia! Jotain tällaista näivettynyt demokraattijengi todella kaipaa.

Kanavaa vaihtaessani ehdin ikävä kyllä nähdä pätkän haastattelua, jossa suosikki-inhokkini Bill O'Reilly surkuttelee kuinka ankeaa jengiä osa TV:n katselijoista on. Fox 4-kanavalle kun kuulemma sataa tappouhkauksia "putkinäköisiltä" kanalaisilta: some people just can't take it that not everyone agrees with their view.

Quit whining, Bill! Minulla ei tietenkään ole sympatiaa tappouhkauksia esittäviä ihmisiä kohtaan, mutta rajansa se on oltava äärioikeistolaisen kiihkoilijankin totuustyhjiöllä. Kuka se taas olikaan, joka kutsuu ohjelmaansa eri lailla ajattelevia ihmisiä eikä sitten anna heidän puhua lainkaan tai haukkuu heidät suoraan tyhmiksi tai moraalittomiksi. Eikä ole kerta eikä kaksi kun tämä rohkean journalistin irvikuva on ilmoittanut toisin ajattelevalle vieraalle "potkaisevansa" tämän ulos studiosta tai haluavansa vetää tätä turpaan, koska tämä on niin epäonnistunut amerikkalainen. Sotaa vastustavalle nuorelle miehelle jonka isä kuoli 9/11-iskussa O'Reilly ilmoitti, että tämän isä häpeäisi poikaansa jos eläisi.

Tämä uusin lausunto ilmeisesti käsitettävä niin, että katsojalla on vähäisempi oikeus olla tyhmä, rajoittunut ja väkivallalla uhkailemiseen regressoituva kuin television puhuvilla päillä.

Hmm.