red-cherry-tomatoes1.jpg BBQ-kauden kunnollinen avaus on viivästynyt epävakaiden säiden takia, mutta eilisillaksi sain viimeinkin tehtyä naapurin kanssa perinteiset grillaustreffit allaspihalle. Sovittiin, että naapuri hoitaa grillin, pöydän ja juomat ja minä hankin ja valmistelen ruoat. Grillaamisessahan mukavaa on muunmuassa sen huolettomuus ja helppous - aika harvoin tulee raadettua keittiössä tuntikausia etukäteen. Niinpä eilenkin vain hieroin mureiden ribeye-pihvien kylkeen hieman suolaa, pippuria ja öljyä, pyöräytin raikkaan kirsikkatomaatti-rucolasalaatin ja humpsautin grillivuokaan parsalisukkeen ainekset a la Jamie (ohje tähän meillä kovin suosittuun uuniparsaan lopussa).

Ilta oli lämmin ja pehmeä ja kevään vaikutukset huomasi myös ohikulkevissa naapureissa. Moni jäi pelkän moikkauksen lisäksi jutustelemaan mukavia, tuoksuva grillikin tietysti houkutteli tähän. Kovasti on taas tullut uusia naapureita, sillä en tuntenut illan kulkijoista juuri ketään. Asumme itse kompleksin toisella puolella ja kunnon suomalaistapaan emme juuri sosialisoidu talvisin. Vaan aurinko ajaa nämäkin myyrät kolostaan!

Naapuri kertoili talonostoprojektinsa etenemisestä, naissuhteestaan, yrityksensä menestyksestä ja tietenkin kulmakunnan juoruista. Minä vastailin sitä samaa eioota kuin lukuisissa meileissä, puhelikeskusteluissa, lounastapaamisissa ja blogikommenteissa tätä ennenkin: vieläkään emme tiedä mitään varmaa tulevasta asuinpaikastamme ja muutostamme, mitään uutta raportoitavaa ei oikeastaan ole ja selvää on ainoastaan, että toukokuun viimeisen päivän jälkeen emme enää asu tässä. Kiirettä tulee pitämään... Onneksi tällaisetkaan jutut eivät hirveästi jaksa kaihertaa kauniina kevätiltana - pimenevällä pihalla oli niin leppeä tunnelma, että asioiden järjestymiseen oli kovin helppo uskoa. Ja uskon toki muutenkin.

ribeye.jpgVoin kyllä sanoa, ettei juuri ole texasilaisen steakin voittanutta. (Koossa ainakaan - aikamoisen paksussa kunnossa taapersimme kumpikin illan päätteeksi asuntojamme kohden.) Että tervetuloa vaan kaikki kaverit meidän pihalle kunnon pihville, vielä ehtii kuukauden verran!!

* * * * * * * * * *

Jamien paahdettu parsa kirsikkatomaattien, oliivien ja basilikan kera (4 annosta)

n. 800 g tuoretta parsaa
reilu kourallinen mustia oliiveja
20 makeaa kirsikkatomaattia
3 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi ohueksi viipaloituna
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa ja mustapippuria
ripaus kuivattua, murustettua chiliä

Sekoita ainekset keskenään ja kaada ne sitten kuumaan uunivuokaan/ pellille tms. Anna kypsyä 225-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia muutaman kerran käännellen. Tarjoa heti.

kuvat: kirsikkatomaatit, ribeye