Tänä viikonloppuna paitsi nukuttiin myös herkuteltiin oikein kunnolla.

Perjantai-iltana mies vei minut maistelemaan W-hotellin gourmet-ravintolan Craftin antimia (yläkerran Ghost Bar tulikin katsastettua jo syksyllä). Aloitimme illan hotellin alakerran miellyttävässä baarissa, jossa korkeat kristallikruunut tarjoavat mukavan kontrastin eleettömille sohville ja pöydille. Itse Craft on sekin sisustukseltaan yksinkertaisen tyylikäs; mielenkiintoista kyllä ravintolan nettisivujen kuvat eivät tee interiöörille lainkaan oikeutta.

Craftissa kaikki ruoat tilataan a la carte eli lisukkeettomina - aikamoinen erikoisuus tällä mantereella. Kukin ruoka-annos tarjotaan keskelle pöytää illallisvieraiden jaettaviksi, vaikka mistään family-kokoisista lautasista ei olekaan kysymys. Ilmeisesti tällä samoin kuin lisukkeiden tilaamisella erikseen haetaan ikään kuin eteläeurooppalaista dining-henkeä muuten hyvin amerikkalaiselle listalle. Ja mikäs siinä - meille tällainen syömistapa sopii erinomaisen hyvin.

Ruoka oli kautta linjan hyvää, vaikkakaan ei kaikilta osiltaan erinomaista. Alkuun tilaamamme rucolasalaatti ja kauden hernelautanen olivat raikkaita ja kastikkeet kiitettävän omaperäisiä. Kylmästä ilmasta johtuen päädyimme aika talvisiin pääruokiin (Braised Beef Short Rib; Roasted and Braised Guinea Hen), mutta listalla oli monia herkullisilta kuulostavia kevyempiäkin annoksia. Mies tykästyi erityisesti täyteläisessä kastikkeessa tarjottuun kanaan; liha puolestaan oli kyllä hyvää mutta täytyy sanoa, että tämänvertaista lihapataa on syöty ennenkin ja halvemmalla (itse asiassa maku herätti mielikuvan valtaisasta, höyryävästä lihapadasta, josta syö koko perhe). Lisukkeiksi valitsimme parsaa, joka oli tietenkin tähän vuodenaikaan taivaallista, ja parsa-valkosipulirisottoa, jota mies söi ekstaattinen ilme kasvoillaan (minulla ja gourmet-risotolla on vaikea suhde). Jäkiruokaamme rakastimme molemmat - tilasimme kahvin ja teen seuraksi tuutillisen makoisia beignet-munkkeja, jotka maistuivat juuri siltä kuin niiden kuuluukin. Lisäksi aterian aikana pöytään kannettiin pieniä hintaan kuuluvia makupaloja; ne olivat kaikki suussasulavia ja tarjottiin sopivissa väleissä.

Kaiken kaikkiaan ruoka oli siis hyvää mutta ei aivan kirvoittanut ylistyslauluihin; tällä hintatasolla olisi ollut ehkä lupa odottaa hiukan enemmän. Ennen viinejä kahden hengen ateriamme kustansi tippeineen noin 200 dollaria ja risat (2 salaattia, 2 pääruokaa, 2 lisuketta, 1 jälkiruoka, kivennäisvettä, teetä ja kahvia) - viineillähän hintaa voi sitten korottaa loputtomiin. Tällä kertaa valitut olivat kyllä erinomaisia ja osuivat ruoankin kanssa nappiin. Musiikki jäi mietityttämään - koko illan soinut etelän blues olisi varmaan tuntunut hienolta valinnalta, jos Dallasissa olisi oltu työmatkalla tai turisteina, mutta nyt se alkoi hieman särähtää korvaan parin biisin jälkeen eikä ehkä täysin istunut miljööseen tai muuhun tunnelmaan. Palvelussa puolestaan ei ollut moitteen sijaa: se oli ystävällistä, täsmällistä, asiantuntevaa ja ripeää - ja samaan aikaan säilyi tunne kiireettömästä illanvietosta, jonka verkkaisen ruokailun lomassa ehti myös hyvin seurustella.

Miellyttävän deitti-illan huvittavin hetki koettiin, kun illastettuamme kävimme vielä kumpikin tahoillamme vessassa ja tapasimme sitten hotellin lahjapuodin edessä. Puodin myyjä kuuli puheemme ja kysyi tietenkin heti mistä päin olimme kotoisin. Vastauksen kuulleessaan hän huudahti jotain "oi tietenkin"-tyyppistä ja katsoi merkitsevästi asujamme - me kun olimme nopeasti laskeneen lämpötilan takia molemmat heittäneet iltavaatteidemme päälle karvakauluksiset pusakat. Oh you guys look so cuuute! Tajusimme heti, että ulkovaattemme on tulkittu suorastaan kansallisasuiksi - oli aivan hilkulla, etten olisi muka ylpeänä alkanut mainostaa noita mainioita suomalaisia designer-guruja, Mr. Bossia ja Mr. Jacobsia....

* * * * *

Tänään syötiin sitten aivan eri tavalla ihanasti. Läheiselle strip mallille on avattu Lähi-idän/Välimeren keittiötä edustava Ali Baba, joka käsittääksemme tarjoaa useimpina päivinä buffet-herkkuja lounasaikaan. Kyllä tällaista paikkaa onkin täällä kaivattu - Dallasista löytyy muutama hassu Mediterranean ja Inwoodilla on vanha kunnon Café Istanbul, mutta kovin usein ei kikhernetahnankaan perässä jaksa ajella kauhean kauas. Mies oli ehtinyt jo katsastaa paikan työlounaalla ja yhdyin kyllä tänään esitettyihin kiitoksiin. Makujen autenttisuuden saattoi päätellä jo melkein ovelta asiakaskunnan etnisen koostumuksen perusteella (jossain vaiheessa lounasta mies totesi jotenkin hämmästyneen oloisesti, että sun tukka on kyllä TOSI vaalea!) ja buffet-pöydät notkuivat kiitettävän runsaina. Valkosipuli- ja kurkkutahnaa, hummusta, viinilehtikääryleitä, kebablihaa, taivaallista fatoushia - minä en ainakaan osaa juuri muuta pyytää. Tästä tullee aikamoinen kantis.