Kun vähän itkee ja raivoaa...

...niin kyllähän se siitä. Viime viikonlopun harmistuksesta ja epätoivosta (kämppien etsintäkin osoittautui odotettua raivostuttavammaksi) ollaan yhtäkkiä siirrytty suorastaan auvoisaan tilaan.

Kävipä nimittäin niin, että saatiin lopulta suunnilleen juuri se kaikki mitä eri suunnilta kaivattiinkin, tosin ihan uudessa paketissa. Ja sehän sopii - to have your cake and eat it too on aikamoisen harvinaista herkkua ja siihen kuuluu suhtautua ennakkoluulottomasti. Työnantaja nimittäin tarjosi miehelle edelleen sitä Euroopan paikkaa josta jo ajattelimme joutuvamme luopumaan poikas- ja aikasyistä, mutta tällä kertaa mahdollisuudella jäädä tänne poikasen syntymän ja maailmaansopeutumisen yli. Siispä pääsemme kuin pääsemmekin lähemmäs perhettä kuten alunperin toivoimmekin ja mies voi ottaa sen työn joka häntä eniten inspiroi, mutta sille alttarille ei tarvitse uhrata loppuraskautta tuntemattomassa paikassa tuntemattomien ihmisten seurassa ilman omia tavaroita. Jei! On vaikeaa yrittää selittääkään, kuinka monta kiveä sydämeltä vierähti: tuntuu että kaikki saivat suunnilleen haluamansa, kenellekään ei tarvinnut tuottaa pettymystä ja suurimmat stressitekijät eliminoitiin yhtälöstä lähes kokonaan. Onhan se muutto toki edessä sitten talvella ja siitä tulee epäilemättä raskas, mutta sellaisiahan muutot tapaavat yleensäkin olla; silloin ei kuitenkaan tarvitse hössätä muuttoa viimeisillään ja järjestelijäosapuolellakin on reippaasti aikaa hoitaa hommat kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan niin että prosessilla on vähintään potentiaalia olla suhteellisen sujuva.

Jos nyt jotain vikaa pitää tästä hienosta tuplavoittoratkaisusta etsiä niin se on luonnollisesti matkustusosastolla - Eurooppaan sijoittuva työ vaatii mieheltä normaalia pidempikestoisia matkoja, jotka eivät tietenkään ole odottavan tai pikkuvauvan äidin toivelistalla - eivätkä isänkään. Tässä vaiheessa tämä tuntuu kuitenkin myönnytykseltä, johon olemme ehdottoman valmiita, kun kerran kaikki muu loksahti niin nätisti paikalleen. Onhan minulla täällä sentään jonkinlaiset tukiverkot, vaikka useat täkäläiset ystäväni ja tuttuni ovatkin jo muuttaneet muille maille. Mukavaa seuraa on kuitenkin edelleen ja uskon, että tarvittaessa pienestä piiristämme löytyy venymistä myös monenlaiseen avunantoon. Ennen kaikkea olen kiitollinen hoitosuhteen säilymisestä lääkäriini ja hänen ihanaan, lämpimään henkilökuntaansa, joille voi aivan oikeasti soittaa ihan koska vain kysyäkseen mitä tahansa mieltä askarruttavaa.

Voitte siis kuvitella, että olemme täällä suorastaan juhlatunnelmissa! Lähitulevaisuuden selkeytyminen on rauhoittanut mieltä ja laskenut stressitasoa silmissä, vaikka melkein vielä puolittain odotammekin jonkin asian menevät viime hetkellä pieleen - sellaista vääntöä ja eestaas-sähläystä tämä loppukevät on ollut. Täytyy vaan heittäytyä nauttimaan fiiliksestä juuri nyt. Makeana lisäbonuksena aikataulujen selviämiselle on Suomen-kesälomamatkan mahdollistuminen: jos vain lääkäri näyttää vihreää valoa, saapunemme Helsinkiin 17. päivä kesäkuuta. Siitä epäilemättä lisää myöhemmin...

Last but not least, sopiva asunto loppuajallemme löytyi lähempää kuin uskoimmekaan - omassa kompleksissamme nimittäin vapautuu ensi viikolla meille sopivan kokoinen asunto (3 bdrm eli suomalaisittain neliö, 130+ ), ehdimme sattumalta juuri siihen väliin ja niinpä teemme kesäkuun puolessa välissä vaihdon tähän aivan naapuriin. Hässäkäksi menee, kun muutto pitää hoitaa arkena ja juuri ennen matkaa, mutta eiköhän sekin järjesty jollain lailla. Muuttoa helpottaa huomattavasti, että kämppä on sattumalta samassa kerroksessa kuin omamme, itse asiassa ihan tuossa kulman takan. Monet tavarat siis siirtynevät aika lailla pakkaamatta nuo muutamat kymmenet metrit.

Josko tässä viitsisi taas alkaa hengittää.

EDIT 18:16 CT
Tosiaan, kohde jäi kertomatta: näillä näkymin siis muutamme talvella Saksaan. Pitäis varmaan alkaa ottaa saksan tunteja...

611299.jpg
omalla poolilla; kuvan otti miehen veli