Kun tämä blogi on nyt sattuneista syistä mennyt ihan raskauskuvioista jankuttamiseksi ja välitöntä parannusta asiaan ei ole näköpiirissä, nostellaanpas tuota kevyesti kadonnutta ulkosuomalaisaspektia pienellä katsauksella sairaalaproseduureihin babyn kanssa. Tästä maasta löytyy toki kovin erilaista sairaalaa ja käytäntöä, mutta seuraavat jutut pätevät siis tuossa meidän lähisairaalassamme.

• Kuten aina, katsotaan synnyttämäänkin tullessa ensin vakuutukset. Tämä on yllättävän pitkällinen prosessi - kuka maksaa ja mitä maksaa on tärkeä kysymys joka on juurta jaksain selvitettävä - joten on parempi olla etukäteen rekisteröitynyt kyseisessä sairaalassa synnyttäjäksi. Ihan liputta ja laputta tuskin selviää silloinkaan, mutta ainakin teoriassa prosessin pitäisi olla nopeampi. Ketään kriittisessä tilanteessa olevaa ei tietenkään käännytetä rahan puutteen takia pois jos muualle kuljettaminen ei ole enää mahdollista, mutta muuten voidaan hyvinkin osoittaa ovea.
• Jos kuuluu siihen jengiin jolla ei sittenkään ole niin kiire, meillä ei silloinkaan joudu osastolle odottelemaan. Alkumetritkin saa viettää ihan rauhassa omassa tilavassa, kylpyhuoneella varustetussa huoneessa, jossa on partnerillekin tarvittaessa avattava sänky. Itse synnytys tapahtuu samaisessa turvallisessa huoneessa, jotta vältyttäisiin kliiniseltä synnytyssalikokemukselta (sektiot ovat tietenkin asia erikseen). Babyn putkahdettua maailmaan siirrytään pikku hiljaa toiselle puolelle synnytysosastoa, jossa seuraavat päivät vietetään sitten edelleenkin yhdessä, tällä kertaa vain hiukan eri tavalla varustellussa yksityishuoneessa.
• Vauvan ja äidin tunnistusrannekkeet lienevät vakikamaa melkein joka paikassa, mutta suuressa ja vaarallisessa maailmassa on oikeasti varustauduttava paitsi hajamieliseen hoitohenkilökuntaan myös lapsensieppaajiin. Niinpä meidän sairaalamme tunnistusrannekkeissa on myös toiminto, joka laukaisee yleishälytyksen mikäli vauvaa yritetään kuljettaa ovista tai ikkunoista ulos ennen asianmukaista kotiutusprosessia. Myös isällä on luonnollisesti oma rannekkeensa, ja tiedot tarkistetaan huolellisesti joka kerta kun vauva luovutetaan vanhemmilleen. Jos babyn ja äidin/isän rannekkeet eivät olekaan samaa sarjaa, aiheuttaa tämä niin ikään hälytyksen. Ja koska vastasyntyneiden kanssa on ehdottoman tarpeen söpöstellä, meidän sairaalassamme rannekkeet alkavat onnistuneen perhekohtaamisen yhteydessä soittaa mitäpä muutakaan kuin tuutulaulua...
  

Koska en halunnut jäädä makaamaan epävarmuuden tuleen, keplottelin eilen itselleni pika-ajan erikoislääkärille, joka vahvisti selvästi hidastuneen kasvun. Samalla tuli katsottua istukka joka toimii edelleen, joten tässä vaiheessa tyydytään tarkkailemaan ja odottelemaan. Huoleni ei kuitenkaan ollut turha - kyseinen lääkäri tahtoo ehdottomasti nähdä meitä nyt viikoittain ja totesi, että jos tilanne vielä huononee, lapsi on parempi saattaa maailmaan kasvamaan. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että kyllä oma painonnousuongelmani on todella yhteydessä tähän pojan painoon - näinä "kovan kasvun viikkoina" hidas painon nousu ei yksinkertaisesti ole enää riittänyt. Syy tähän on mysteeri kun kerran ruokavaliossa ei ole vikaa ja kulutus on vuodelevon takia minimissä. Nyt kuitenkin ollaan ekstratarkkana sekä pojan seuraamisen kanssa että minun suhteeni - jos ilmaantuu pienintäkään raskausmyrkytyksen oiretta, ei muuta kuin sairaalaan.

Vaikka emme olisi todellakaan tällaista enää toivoneet, minä olen jälleen taistelukunnossa. Kun vähän aikaa velloo niin kyllä se sisu taas sieltä nousee. Sitä paitsi mieli parani jo pelkästään siitä, että lähdin ottamaan asioista selvää ja olin proaktiivinen tarkemman arvion saamisen suhteen. Joillekin tieto pelkästään lisää tuskaa, mutta minä olen niin sujuva kauhufantasioija, että on parempi saada faktat kunnolla pöytään ja käsitellä sitten asiaa sellaisena kuin se todennäköisimmin on. Lisäksi lääkäri antoi myös hyvin positiivisen arvion Texin kunnosta eikä epäile sikiöperäistä syytä kasvun hidastumiselle. Hyvävointisuudesta ei ollut epäilystäkään, kun jätkä terrorisoi lähes 15 minuuttia lääkärin yrityksiä mitata napanuoravirtauksia vuoroin potkimalla anturia, vuoroin tarraamalla nuoraan ponnekkaasti kiinni.


Tämän kaiken hässäköinnin keskellä olemme pitäneet yllä uskoa positiiviseen lopputulokseen jatkamalla reippaasti varustautumista, vaikka sitten välillä  vähän väkisinkin. Tilasin netistä suloisia huppupyyhkeitä  joista ensimmäiset tulivat jo; paketteja on aina kiva availla vaikka ne olisikin itse järjestänyt. Anoppi silitti ja mies ripusti seinäkankaan vauvan huoneeseen ja ehdimme jo visioida, kuinka Tex pissaa sen päälle kaaressa. Mies on hoitanut aivan esimerkillisesti kaikenlaiset perusostokset ensimmäisestä vaippapaketista kuumemittariin, kynsisaksiin ja turvaistuimen tarttumaleluihin ja säännöllisin väliajoin hän on kantanut kotiin myös kaikenlaisia ylimääräisiä baby-lahjoja kuten kauniin, käsintehdyn valokuvakansion tai söpöjä vaatteita vähän myöhempää vauva-aikaa varten. Tex ei ehkä osaisi kaivata übercoolia rugbypaitaa tai tyylikkäitä lasten taidekortteja, mutta henkeä nämä tuliaiset ovat todellakin pitäneet yllä ja tällä hetkellä mitään tärkeämpää ei olekaan. Anoppikin on ollut äärimmäisen hämmästynyt siitä, kuinka mies osaakin.

Osaa se, sehän on ihan paras.

pyyhkeet Potterybarnkids.com