Aloitin tänään loman! Työn alla ollut projekti tuli saatettua loppuun ja laskukin lähetettyä (usein juuri tuo viimeistely jää kiireessä uupumaan). Seuraavat pari viikkoa aion siis hyvällä omallatunnolla ottaa iisisti, lueskella kirjoja ja tehdä muuta sellaista mukavaa mitä lumettomalla talvilomalla yleensä tehdään. Edessä ei enää myöskään ole yksiäkään painajaismaisia Ihmemaa-pikkujouluja - tupla-jeejee-hengähdys!

Viime päivinä on pohdittu mitä uutena vuotena pitäisi tehdä. Vai tarvitseeko silloin tehdä oikeastaan yhtään mitään? Olisi ehkä mukavaa mennä hauskoihin juhliin johonkin hienoon paikkaan, jossa olisi hyvää musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa ja hyviä ihmisiä. Ja kaikilla hyvä mieli. Ja vuoden vaihtuessa (Ihmemaa-tyyliin tietenkin kovaan ääneen  yhdessä laskien) kaikki suukottelisivat ja halailisivat ja ajattelisivat  aurinkoisia asioita. Ja kaikilla olisi ihana pikkuhiprakka eikä kukaan törttöilisi sikakännissä.

Ja sitten maailmanrauhaa kanssa.

No, Bushin eilisestä puheesta päätellen tuota rauhaa ei ainakaan ole tiedossa lähiaikoina. Ja luulenpa, hitto vie, ettei uuden vuoden hileilyltäkään kannata odottaa ihan liikaa. Ja kotonahan on mukavaa käpertyä sohvannurkkaan ja avata shamppanjapullo, näin tehtiin ainakin toissa vuonna ja oli kyllä kieltämättä hienoa aloittaa Uusi Vuosi kirkkain silmin ja levännein mielin.

Vaan pelkäänpä silti, että jonnekin eksytään.

Joulua vietellään sen sijaan jo tuttuun tapaan matkoilla, tällä kertaa suuntaamme rantakaupunkiin Meksikoon. Säätilasta ei ole tietoa mutta kyllä se varmasti tämän semikylmän harmauden voittaa. Ja aina välillä on hyvä päästä pois kotoa. Mieskin sai otettua jopa kuusi päivää lomaa. Niinpä lahjatkin varmaan avataan aika epäortodoksisesti jo ennen reissuun lähtöä, 21. päivä. Toisaalta olemme muutenkin täällä muutelleet joulutraditioitamme - häpeämättömästi olen ominut täkäläisen tavan kurkkia joulupäivän aamuna vielä punaiseen villasukkaan, jonne meillä on aaton varsinaisten lahjojen lisäksi tapana sujauttaa yöllä jotain pieniä yllätyksiä. Niitä täällä perinteisiä suklaa-appelsiinejä ja piparminttukeppejä sekä jotain pientä yllätystä. Olemme ikään kuin tuplanneet joulumme - Roopen mielestä tämäkin on varmaan selvä merkki huolestuttavasta amerikkalaistumisestamme.

Vaan ei huolta, ystävät: meillä ei muovikuusta tulla näkemään ja värikkäät vilkkuvalot vilkkukoon edelleen muiden parvekkeilla ja ovenpielissä. Eikä edelleenkään tiedustella diskreetisti ennen pyhätervehdysten huikkaamista että miten se nyt olikaan, juhlitaanko teillä joulua, hanukkaa vai peräti kwanzaata.

P.S. Limoviikuna näyttää aivan yhtä sairaalloiselta kuin viime viikolla ja mieskin on Seattlessa. Huonolta näyttää.