Huomisaamuna minulla ja naapurillani on urheilutreffit taloyhtiön
kuntosalilla. Tarkoitus olisi paitsi kannustaa toisiamme liikkumaan
myös ihan todella varmistaa, että aamutreeni ei jäisi sen aamuisen
"mitäs jos kuitenkin jatkaisin vielä unia" -pohdinnan varaan
(strategia, joka tällä hetkellä ainakin minun kohdallani tarkoittaa
lähes varmasti hävittyä taistelua). Tässä lienee syytä tarkentaa, että
aloittelen tällä viikolla reippailemista ensi kertaa useisiin
kuukausiin; olen siis täysin rapakuntoinen ja näin ollen myös monin
tavoin haluton liikkumaan. Hyväkuntoisena suorastaan rakastan
nimenomaan tuota aamutreenausta, jonka voimin päivät lähtevät yleensä
liikkeelle loistavissa ja energisissä merkeissä.
Nyt ei siis kuitenkaan olla vielä lähelläkään tuota pistettä vaan
räpiköidään alkukankeuden, saamattomuuden ja heikkouden suossa.
Ensimmäinen liikuntasessio oli varsinainen katastrofi: sain tehtyä vain
puolet aikomastani kardiotreenistä ja sitten oli pakko lopettaa, koska
seuraavat polkaisut olisivat tuoneet mukanaan joko lopullisen
näkökentän pimenemisen tai lounaan uudelleenkäsittelyyn. Viimeiset
viisi minuuttia oli siis todellakin menty pelkällä tahdonvoimalla ja
pyhällä hengellä. Kirjaimellisesti hoipuin takaisin yläkertaan
nuolemaan haavojani ja kyllä otti koville koko juttu, niin koville - a)
jäin asettamastani 'realistisesta' tavoitteesta surkeasti ja b) jouduin
kohtaamaan kuntoni abysmaalisen rappion. Eikä fyysisessäkään olossa
ollut hurraamista tunteihin treenin jälkeen - odotettu endorfiinihurma
ei juuri välittynyt muun kärsimyksen takaa.
No, alku aina
hankalaa mutta nyt on joka tapauksessa otettu se tuskallisin ensi
askel. Tässä vaiheessa vaikuttaa erinomaisen kannustavalta tsemppailla
naapurin kanssa ettei tule sorruttua tekosyihin tai yleiseen
valitteluun (eilinen punttitreeni, toinen yritykseni päästä takaisin
raiteille, varmistanee kohtalaisen tuskallisen herätyksen
huomisaamuna). Klo 7.15 alakerrassa, oli miten oli.
Naapurini on muuten mies, amerikkalainen ja yli nelikymppinen, ja
hänellä on tarkoitus pudottaa liikunnalla rajusti painoaan.
Perustavoitteemme on silti aivan sama: energisempi arki, hyvä
yleiskunto ja iloinen mieli.
Mies kannustaa ja hurraa kentän
laidalta: paitsi minun hyvinvointiani hän ajattelee myös omaansa, sillä
miehen mukaan olen energisenä aivan loistava motivaattori ja liikuntaan
kannustaja hänenkin suhteensa. Tosin mies käyttää näiden tekijänimien
sijaan termiä piiskuri.
keskiviikko, 11. tammikuu 2006
Kommentit