Niin se viikonloppu on taas melkein ohi. Aikamoista löysäilyä niin kuin
vapaa-aika saakin olla, jos siltä tuntuu. Mies tuossa sentään pitää
silityssulkeisia ja tehtailee moitteettomia työpaitoja ikkunalle
riviin. Hei, silitätkös munkin farkut!
Perjantaina vietettiin kahdestaan mukavaa iltaa paikallisessa country Italian-
tyyppisessä ravintolassa. Tarjoilija onnistui sössimään lähes jokaisen
yksityiskohdan tilauksessamme, mutta se ei meitä juuri haitannut, kun
seura oli hyvää eikä kiirettä minnekään. Puhuttiin Elämästä ja
naurettiin keittiön kootuille mokille ja niiden selityksille. Hymyt
alkoivat hyytyä vasta kun useaan kertaan soitettua taksia ei alkanut
kuulua puolenkaan tunnin jälkeen ja paljaita sääriä palelsi. Siis
minulla. Mies sen sijaan soitteli taksiyhtiöön, josta lupailtiin joka
kerta jotain uutta - taksi on neljän mailin päässä, kuski lupasi olla
paikalla viiden minuutin kuluttua, kyllä se taksi on kuulkaa jo siellä,
viisitoista minuuttia vielä... Neljännellä soitolla rauhalliselta
siipaltani kärähtivät käämit ja luuriin äyskäistiin yleisärinän lisäksi
se f-sana, tosin ei sentään loukkausverbinä vaan pelkkänä
vahvikesanana. Taksiyhtiön nihkeä setä ei ottanut muita valituksia
kuuluviin korviinsakaan, mutta tästä tuli heti sanomista: "No need to
use profanity, sir." Ai ei vai.
Kotiin päästiin lopulta silti
ilman kuolemantautia, ja lauantaina riskeerattiin vuorostaan
mielenterveytemme syöksyilemällä erilaisissa ostoshelveteissä viikon
pahimpaan aikaan. Aikamoisella menestyksellä, uskomatonta kyllä:
iltapuku kenkineen on plakkarissa ja paljon muutakin kivaa löytyi.
Mieskin sai kauan kaipaamansa aurinkolasit. Työpöytä jäi vielä
harkintaan mutta katsaus ja mittailu on aloitettu. Illalla avattiin
sitten grillailukausi altaan reunalla; mikään lämmin ei ollut (kuuden
aikaan ehkä viitisentoista astetta, korkeintaan) mutta kirkasta ja
miellyttävää. Jotenkin paikalle saapui brassi- ja
amerikkalaisnaapuriemme lisäksi myös kompleksimme entisiä asukkaita,
joten ilmassa oli suurten kevään aloittajaisten tuntua. Tavan mukaan
nälkää ei tarvinnut kärsiä: grillillä valmistui lammasta, possua,
nautaa, makkaroita, maissia ja parsaa. Nämä hullut siellä pyörivät
paitahihasillaan ja nauroivat meidän varusteillemme - meikäläisellä oli
villasukat ja -paita, miehellä pipo päässä. Meillä suomalaisilla kun ei
ole koskaan lupa olla kylmissämme, koska tulemme niin kylmästä maasta.
Puertoricolaisten pikku nelivuotias suuttui kun ei päässyt uimaan;
äidin oli ihan turha selittää mitään kylmästä vedestä kun kerran oltiin
taas BBQ-tunnelmissa.
Yhden naapurimme avioero oli juuri
astunut voimaan ja mietimme, pitäisikö sitä juhlia vai surra.
Kuulemma vähän molempia. When in doubt, open a bottle of champagne!
Nostimme maljan ambivalenssille.
Nyt farkut on näköjään silitetty ja televisiossa möykätään Keira Knightleyn puvusta. Kohta jaellaan palkintoja.
Mukavaa viikkoa kaikille, täällä siirrytään Jon Stewartin seuraan!
sunnuntai, 5. maaliskuu 2006
Kommentit