Tämän postauksen kategoriaksi tulee varmaan Ihmemaa, mutta yhtä hyvin se voisi olla prkl. Suututtaa, tai oikeastaan enemmänkin ahdistaa, tämä kaikennielevä tyhmyys ja naisten kyykytys.

Nyt on Yhdysvaltain korkein oikeus saatu asialliseen konservatiivikuntoon ja juhlat voivat alkaa. Suorin pelinavaus suoritettiin tänään (tai oikeastaan eilen, uutta vuorokauttahan tässä jo kuljetaan), kun Etelä-Dakotan kuvernööri allekirjoitti lain, jonka perusteella abortti muuttuu osavaltiossa laittomaksi lähes tapauksessa kuin tapauksessa. Ilmeisesti poikkeus voidaan tehdä äidin hengen ollessa vaarassa; en vain halua tietää kuka tätäkin lainkohtaa sitten tulkitsee ja riskirajoja vetää. Abortista ja aborttioikeudesta saa tietenkin olla mitä mieltä hyvänsä ja ymmärrän toki perusteluja puolin ja toisin, mutta tällainen laki, joka siis ei salli poikkeuksia edes insestin tai raiskauksen uhrien kohdalla, on käsittämättömästi naisten ihmisarvoa loukkaava ja julma. Ja sen oheiskommentit halventavia ja ylenkatseellisia - lukekaapa vaikka tuosta ylläolevasta linkistä, kuinka Mike & co ehdottavat, että naisten tulisi suhtautua vaikkapa raiskauksen tuloksena saatuun "lahjaan".

Odotettavissahan on, että laista tullaan käymään oikeustaistelua useita vuosia. Koko homma tähtääkin aivan huipulle asti - Aliton ja Robertsin vahvistuksella korkein oikeus voisi tällaisen casen kautta viimeinkin kumota kiistellyn Roe vs. Wade -päätöksen.

Ja siitähän on sitten hyvä jatkaa.