Olipas hirveä yö. Näin aamuyhdeltätoista tuntuu aivan kuin kello olisi vasta neljä, ja niinhän se suhteessa onnistuneeseen nukkumiseen suunnilleen onkin.

Ulkona on ollut aika mukavan lämmin, ja mies olikin illalla ajatellut, että nyt eletään sitä ihanaa vuodenaikaa jolloin yöilmastoinnin voi kerrankin hoitaa ikkunan kautta - ei tule kylmä tai kuuma. Ilmastointi oli siis kytketty pois päältä ja sen sijaan kaihtimet läpättivät ikkunan hyönteisverkkoa vasten kun kevyt ilmavirta puhalsi makuuhuoneen akkunasta.

Ikävää vaan, ettei se ilmavirta ollut viileästä kuullutkaan.

Ensin oli kuuma. Sitten olin vähän liian hereillä, koska oli niin kuuma. Sitten kaihdinten ääni alkoi häiritä. Havahduin vielä tuskallisemmin siihen, kuinka kuuma oli. Sitten aamuyönvirkku naapuri piti huolta äänimaailman varioimisesta. Parvekkeen ovi aukeaa, suhinaa ja kolistelua, ovi sulkeutuu. Ja sama uudelleen parinkymmenen minuutin välein. Nämä äänet eivät tietenkään haittaa ollenkaan silloin, kun uni muutenkin maistuu. Yritin lukea kirjaa. Hikoilin. En millään jaksanut nousta, avata kaihtimia, sulkea ikkunaa, sulkea kaihtimia ja käynnistää ilmastointia. Mies nukkui tyytyväisenä ilman peittoa.

Viiden aikaan sain palautetta: Miksi valo on päällä? Koska on niin vaikeaa, ja kuuma, ja kaihtimet metelöivät. Helppohan se on supernukkujan arvostella toista, kärsivää. Puhisin vähän aikaa ja sammutin sitten valon. Nukahdin.

Aamulla nukuttiin molemmat pommiin.