Tänä viikonloppuna asunnossamme lojui kaksi eri syistä uupunutta kulkijaa, joiden aktiivisimmat suoritukset rajoittuivat lehdenlukuun (minä) ja Blockbusterissa käyntiin (mies). Vaan mitäpä muuta sitä tarvitseekaan tehdä, kun seura on hyvää, kroppa huutaa lepoa ja varustelu on asianmukaista.

Ja varusteluhan oli.

Fiilis_2.jpgMies siis palasi juuri Suomesta. Kotimaan tuliaisia on ennenkin ruodittu mm. ulkosuomalaiskiertiksen yhteydessä, mutta kyllä silti taas melkein nauratti mitä kaikkea mukaan oli mahdutettukaan. Parempi vain lähteä siniristireissuille puolityhjin laukuin!! Pelkkiä lehtiä oli tällä kertaa repullisen verran: perjantain Hesarin ja iltapäivälehtien lisäksi mies oli raahannut naistenlehtiä vaatineelle kullalleen Annan, Glorian, Imagen ja pari Trendiä. Miten sitä muistot kultaavat nämäkin kiiltäväpintaiset tyhjänjauhannat! Image oli sentään vielä jossain vaiheessa ihan laatulehti, nyt sekään ei ole pitkään aikaan jaksanut innostaa. Naisten- ja muotilehdissä taas kevyesti järkytyin (uudestaan) kirjoitusten huonosta tasosta, etenkin kootuilla ajankohtaispalstoilla. Olin kuvitellut, että täkäläiset julkkisjuorulehdet ovat omaa luokkansa teennäisine ja tyhjästä nyhjättyine kuvateksteineen ja pukeutumiskommentaareineen, mutta samaa kamaahan nuo kaikki näyttävät olevan. Ja kuka keksisi viimein kieltää nuo kammottavat, lukijaa aliarvioivat kesänovellit!

Tästä huolimatta oli ilo selailla tällaistakin hömppää pitkästä aikaa. Lukupaketti ei myöskään onneksi rajoittunut lehtipinoon, vaan kirjojakin matkalaukusta purkautui aimo läjä. Mies oli hankkinut minulle paitsi työmateriaalia muutaman opuksen verran myös kesän kevennykseksi suositeltuja venäläisdekkareita (suurkiitos, Äiti!). Kaisulle puolestaan kuuluu iso halaus kolmesta romskusta, joista yhden takuuvarman keventäjän huitaisin jo. Mantila ja Sánchez Pinol jäävät reserviin, sillä hyvää täytyy säännöstellä. (Varmuuden vuoksi aloitin heti amerikkalaisen romaanin, jota varmaan muuten mainostan myöhemmin, sillä se vaikuttaa erittäin lupaavalta.) Kotimaista kirjaosastoa täydensi vielä anopin lähettämä kaunis runokirja. Kiitos, te ihanat naiset!

Vaan eipä tässä vielä kaikki. Merikaupungin mummo lähetti sinistä suklaata, ja mies oli täydentänyt karkkilastia vielä toisella mokomalla ja kymmenellä erilaisella salmiakkipussilla. Graavilohta tuli tietenkin, kahdessa eri maussa, ja ruisleipää vailla olisi kotiinpaluuta turha yrittääkään. Tällä kertaa reissarin päälle voi viipaloida vaikkapa Oltermannia tai Emmentalia. Ei kai tarvitse tällä viikolla juuri käydä ruokakaupassa!

hmgd-Cookware-All-Le_Creuset_Heart_CasseMukaan oli mahtunut myös kosmetiikkaa (Lumenen pikakaunistajalla on mahtava hinta-laatusuhde ja Nivean pumppuaurinkorasvoja ei täältä saa) ja, yllätys yllätys, häälahjoja! Suosittelen lämpimästi kaikille naimisiin meneville ulkomaille muuttoa (tai jo ulkomailla asuville häiden järjestämistä Suomessa, niin kuin me teimme), sillä kun kaikkea särkyvää ei millään saa kerralla tuotua, syntyy ikään kuin loputtoman tuntuinen runsaudensarvi, a gift that keeps on giving. Luulin, että suurin osa oli jo tuotu, mutta niin vain tarjoiluastiasetti täydentyi taas mukavasti ja viikonlopun sinänsä proosallinen makaronilaatikko valmistettiinkin tunnelmaan sopivasti ihanassa Le Creusetin sydänvuoassa.

750223546j.jpgTämä matkatavaraselostus on jo paisunut aivan järjettömiin mittasuhteisiin, mutta en voi olla vielä kehaisematta myös kultaista - ja aina niin tyylitajuista - miestäni, joka toi minulle lisäksi ihan "oikeitakin" tuliaisia. Kauniisti pakatusta laatikosta löytyi Dieselin vaalea olkalaukku ja tuplakierrettävä supersiisti vyö ja pienemmästä korurasiasta saman firman tuottama rakkausaiheinen rannekoru. Awwww!!!

Eipä tässä voi juuri valittaa.

Ja nyt töihin!