NBC:n kesäseikkailu Treasure Hunters on aikamoisen tylsä floppi. Amazing Race-kisailun ja DaVinci-koodittelun perälaineilla ratsasteleva aarteenetsintä on tähän mennessä ollut mielikuvitukseton ja haasteeton - päättelytehtävät ovat niin typerän helppoja, ettei niitä edes esitetä katsojille. Tai näin olen siis tulkinnut - ajattelin nimittäin etukäteen, että osa katsomisen hauskuutta olisi siinä, että kotisohvallaan voisi heittäytyä Indiana Jonesiksi, Robert Langdoniksi tai mielummin vielä vähän nokkelammaksi tyypiksi. Vaan ei. Mies oli kuitenkin kuullut jostain huhuja, että kisan edetessä ja tehtävien vaikeutuessa kilpailijat eivät lopulta olisi mitenkään edes osanneet ratkoa arvoituksia ja tuottajat olisivat kuulemma joutuneet puolittain kädestä opastamaan ja antamaan lisävinkitystä matkan varrella. Hiukkasen noloa jos näin on. Itse asiassa tässäkin jaksossa eräs tiimi - Texasista tietenkin, y'all! - oli niin täysin hukassa, että yhtäkkinen ryhdistäytyminen ja tehtävän ratkaiseminen vaikuttivat vähän epäilyttäviltä. Niitä autettiin, varmana autettiin, huusi mies sohvannurkasta. Täällä toimitaan selvästi reality-kusetuksen vahtikoirina.

Mutta piti oikeastaan kertoa ohjelman tarjoamasta komediasta.

Juuri tuo edelläkin mainittu Ryhmä Rämä, Wild Hanlons nimeltään, on selkeästi valittu mukaan siksi, että katsoja voisi ylenkatsoa heidän tyhmyyttään ja tuntea itsensä olkkarin sankariksi. Ja näinhän siinä väistämättä käy. Eipä kannattaisi silti ryhtyä keulimaan, sillä äijiltä tipahtelee matkan varrella hyviä opetuksiakin. Makeat iltanaurut ja rehentelynvastaisen puheenvuoron tarjosi mm. seuraava veljesten välinen sanavaihto autossa, kun tuli hiukkasen kiistaa aiheesta suunnistaminen ja kartan luku:

Veli takapenkiltä:
I know this! I'm a college graduate. I've been all over the world!

Kuskiveli:
Hey, you've been to Europe one time. You  went to Amsterdam and got wasted.

Takapenkillä rytättiin karttaa ja mökötettiin. Totuutta on paha kiistää.