Maanantai-illan iloksi hiukan hampurilaishuumoria:

199356.jpg

199357.jpg

Kuvat on otettu Deep Ellumin uudessa burger jointissa Twisted Root Burger co:ssa ja ne kuvaavat paikan reipasta no nonsense -henkeä varsin hyvin. Twisted Rootin pistivät tänä kesänä pystyyn kaksi gourmet-kokkia jotka tulivat siihen tulokseen, että monimutkaisen ruoan taitajia riittää mutta kunnon purilaisia tehdään harvoin ammattilaisvoimin ja suoraan sydämestä. Aina valpas mies oli bongannut Dallas GuideLive-sivustolta kiittävän arvion paikasta, ja niinpä suuntasimmekin sinne ennen torstaista Jetin keikkaa.

Ja kyllä kannatti. Hyvät raaka-aineethan maistaa ihan oikeasti, hampurilaisessakin. Viikon spesiaalina oli tarjolla myös hirvimakkaraa (tällä viikolla eksoottisempi strutsipurilainen), mutta me valitsimme silti molemmat buffalo burgerin - ja buffalo ei tässä yhteydessä siis viitannut kuuluisaan, eritoten hot wingseistä tunnettuun tuliseen mausteseokseen vaan ihan klassiseen pohjoisamerikkalaiseen biisoniin. Erinomainen tuttavuus, vaikka minulle tulevatkin biisoninlihasta aina mieleen vanhat Hopeanuoli-sarjakuvat, joiden perusteella aikoinaan tein omat päätelmäni valkoisen miehen tyhmyydestä ja pahuudesta. Hyvältä biisonihampurilaiset kuitenkin maistuivat, samoin kuin niiden laadukkaat peruslisukkeet ja ravintolan omat kastikkeet. Salaattiakin on ruokalistalla tarjolla, sopivasti sissy food-nimekkeen alla. Tilatkoon ken ei ole arka miehuudestaan.

Kun nyt ruoka-aiheeseen päästiin niin kerronpa vielä toisestakin viime viikon löydöstä (terveisiä Dallasin-konkari ja ravintolaharrastaja Merjalle, joka joskus kaipaili kommentteja uusista paikoista). Lauantai-iltaa menimme nimittäin viettämään aasialaistyyppistä ruokaa tarjoavaan Shinsei-ravintolaan (Lovers Ln & Inwood Rd), joka on ollut auki kesän alusta lähtien (arvostelu esimerkiksi täältä). Shinseitä vetävät kahden paikallisen huippukokin (joista toinen, Dean Fearing, on ehkäpä kaikkien aikojen the huippukokki Dallasissa) vaimot, jotka halusivat luoda paikan, jonne olisi mukava tulla sekä perheen että ystävien kanssa. No, riippuu tietenkin perheestä, mutta ainakin lauantai-iltana Shinseissä oli kovin meluisa ja aikuinen tunnelma, joka tuntui parhaiten sopivan kaveriporukan illanaloittajaisiin: drinksutteluun ja täysi-ikäisten iloiseen illastamiseen. Mukaan kannattaa nimenomaan laskea ne alkudrinkit myös, sillä Shinseihin ei saa pöytävarausta kuin isolle seurueelle - muut saavat hengailla yläkerran miellyttävässä cocktail-baarissa odottamassa pöytäänsä first come, first served-periaatteella.

199358.jpgMe päädyimme loppujen lopuksi istumaan sushibaaarin puolelle, sillä pöytää olisi saanut odottaa kauemmin kuin sen tunnin, jonka viihdyimme baarissa. Ja todella muuten viihdyimme: talon Chardonnay oli maistuvaa, palvelu suorastaan erinomaista ja seura tietenkin ihan parasta. Myös alakerran ruoka oli hyvää; jätimme suosiolla pääruoat sikseen ja tilasimme eteemme joukon houkuttelevia alkuruokia. Liikaa tietenkin. Illan helmi oli ehdottomasti Elvis's Tuna Tartare with Cucumber, Jalapeno and Sesame on Crispy Wontons (kuvassa), mutta myös tonnikalasta ja Kobe beefistä koottu Surf and Turf Tataki oli suussasulavaa. Yakitori-vartaat chilikastikkeessa olivat ehkä hieman tavanomaisia, samoin kuin lime-tomaattikeitto, jonka suurin ongelma oli että se kumarsi enemmän Italiaan kuin Aasiaan päin. Yleisarvosana oli silti ehdottomasti hyvä plus, vaikka alakerta saikin miinusta tarjoilusta, joka oli jatkuvasti "vähän sinnepäin" ja erosi palvelualttiudessaankin huomattavasti yläkerran will do-asenteesta. Henkilökohtaisesti olen lisäksi sitä mieltä että pinkit mojitot ovat ihan turhaa kikkailua - ja maistuvat alkuperäistä konseptia köyhemmille. Ihan mainio paikka Shinsei kuitenkin oli ja sopii erinomaisesti viikonloppuillastamiseen silloin, kun toivelistan ehdottomana ykkösenä ei ole intiimi tunnelma. Seuraavaksi etsimmekin ehkä sitten sellaista paikkaa...

P.S. Lauantai-illan jatkosta sanon häveliäästi vain sen, että teimme kardinaalimogan ja jatkoimme matkaa paikalliseen yökerhoon, jossa yhytimme myös neuroottisesti käyttäytyneet jokapaikanluutanaapurimme. Ilta oli ihan liian pitkä ja rasittava, eikä sunnuntai todellakaan tuonut mukanaan sitä auvoisen ihanaa, levännyttä olotilaa, josta olin haaveillut koko raskaan viikon. Oma vika pikku sika, oli kai tapana sanoa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Ajaton ilmaus, sano. Väsyneinä siis mennään edelleen, ja mieskin lähti vielä luoteisrannikolle. Plaah.