_1.jpgEilisillan huvituksenamme oli vanha hyvä deittikombo movie+dinner yhtenä tiiviinä pakettina - istuimme nimittäin elokuvateatterissa mukavasti omassa nurkkapöydässämme, natustimme salaattia ja pizzaa ja napin painalluksesta tarjoilija hiippaili hiljaa täyttämään punaviinilasia kesken leffan. Toimiva idea, mukava ilta ja Petralle kiitos vinkistä! Elokuvana oli mainio Babel, joka on keskimäärin saanutkin aika hyvät arvostelut. Lähinnä kritiikkiä on tullut siitä, että elokuvan ihmisten väliset sidokset ovat epäuskottavia ja keksityn oloisia (mutta eikö näin ole helposti tosielämässäkin?) sekä siitä että ohjaaja Alejandro González Iñárritu on kyllä kovin lahjakas ja hänellä on hienoja ideoita ja aikeita mutta hänen toteutuksensa jäävät vaillinaisiksi ja epätyydyttäviksi. Me kuitenkin pidimme sekä tästä että edellisestä 21 Grams-elokuvasta, vaikkei ehkä maailmankaikkeuden unohtumattomimmasta leffasta ollutkaan tällä kertaa kysymys. Ja kyllä, Brad Pitt oli itse asiassa oikein hyvä.

gallery_4.jpgTällä viikolla käytiin katsomassa myös varsin taidokkaasti tehty taikurielokuva The Prestige, jota sitäkin suosittelen kaikin mokomin. Elokuva tarjoaa ihan kiintoisan tarinan lisäksi pienen iltapuhdepurtavan katsojan aivoille, ei mitään liian raskasta mutta kevyttä raksuttelua kuitenkin. Aina plussaa paitsi kipeänä tai superväsyneenä, jolloin sitä haluaa lähinnä kanittaa aivonsa ja antautua tyhjän viihteen vietäväksi.

Tuulen viemää-maratonin lisäksi olen ehtinyt lomalla deeveedeillä enemmänkin; katsoin päivänä muutamana pari oikein asiallista pientä ihmissuhde-elokuvaa. Friends with Money kertoo nimensä mukaan varakkaista ystävyksistä (elokuvan köyhäläinen Jennifer Aniston olikin ainoa kunnon miinus; en voi muutenkaan sietää goody-two-shoes-Anistonia jonka näyttelijänlahjat riittävät korkeintaan valmiiksinaurettuun komediaan) ja 9 Lives samoin nimelleen uskollisena yhdeksän yhteenkietoutuvaa pientä tarinaa. Molempia leffoja on kierrätetty ihan kohtuullisella menestyksellä pikkufestareilla ja molemmissa välähdyksenomaisuus ja tietynlainen irrallisuus oli aika samankaltaista. Asiallista kotisohvakatseltavaa, mutta ei näitä elokuvia pitkään muista. Katsoin myös osan tanssijaelokuvasta The Company, joka oli niin tylsä ja puiseva, etten viitsinyt edes katsoa viimeistä puolituntista, ja elämäni ensimmäisen käsittämättömän surkean Austen-filmatisoinnin, Patricia Rozeman ohjaaman Mansfield Parkin. Voisin raadella elokuvaa loputtomiin mutta riittänee kun kerron, että koin lähes kaikkien Austenin hahmojen menettäneen ominaishenkensä täysin; ohjaajan epäilemättä rohkeaksi ja seksuaaliseksi otteeksi kokema lähestymistapa pilasi koko austenilaisen maailman aivan kokonaan - ja oli sitä paitsi huonosti toteutettu, vastenmielinen ja typerä. There.

keyart_small.jpgTänään ohjelmassa on ehdottomasti huonoa makua ja typeriä vitsejä - Borat vaikuttaa kaikessa kauheudessaan aika siistiltä jutulta ja sitähän on siis ehdottomasti mentävä katsomaan. Parastahan on, jos joutuu nauramaan ikään kuin vastoin parempaa tietoaan, asioille joiden kohdalla ei ole aivan varma onko niistä yleensä sopivaa tehdä pilaa. Tekee hyvää löyhätä kireitä tosikkopiuhojaan välillä oikein kunnolla - ja näin näyttivät kriitikotkin yllättäen ajatelleen. Täysin eri mieltä tuntuvat sen sijaan olevan ne opiskelijapojat, jotka haastoivat juuri elokuvan tuotantoyhtiön oikeuteen esiinnyttyään filmillä humaltuneina öykkäröiden ja rasistisia ja seksistisiä kommentteja avokätisesti viljellen - heille kuulemma väitettiin, ettei pätkää tulla koskaan näkemään Yhdysvalloissa. Oli niin tai näin, epäilen että totuus on se mikä poikia oikeasti sattuu.