Viikonloppu meni ihan pikakelauksella - aivan kuin mies olisi juuri tullut kotiin edelliseltä Seattlen-reissultaan ja nyt tuossa jo pakkailee seuraavaa varten.

* * * * *

Seattlesta tulikin viikonlopun tajuttomin uutinen - SeaTacin lentokentällä olivat joutuneet purkamaan hallin ison joulukuusen YHDEN valituksen vuoksi. Monessa paikassahan täytyy tosiaan olla varovainen "uskonnollisten" juhlapyhien kanssa, ettei kenenkään oikeuksia nyt vain poljeta. Tässä tapauksessa valittaja oli ollut rabbi, joka ei kylläkään ollut pyytänyt kuusirakennelman purkamista mutta vaatinut, että sen vieressä saataisiin järjestää juutalaisia kynttiläseremonioita. Jokainen voi tietysti itseä pohtia ovatko nämä asiat keskenään verrannollisia, mutta lopputuloksena oli joka tapauksessa se, että viranomaiset näkivät päällään häälyvän oikeusjutun uhkan ja päättivät, että helpointa ja halvinta oli purkaa koko kuusi.

Tämähän ei suinkaan ole mikään ainutlaatuinen juttu - jokainen kevyestikin uskonnollisviritteinen juhlapyhä aiheuttaa samantyyppistä kiistaa, oikeuteen haastamista ja muuta mukavaa lieveilmiötä. Ihan vienosti vain ihmettelen, että on jotenkin käsittämätöntä, ettei jengillä ole parempaa tekemistä.

* * * * *

Täällä Metroplexissä iso juttu juuri nyt on ryöstöaalto, jonka MO on iskeä autoihin joita ollaan tankkaamassa huoltoasemalla. Kurvaus viereen, pelkääjän puolen ovi auki, kamat fikkaan ja useimmiten ryöstäjät ovat jo poissa ennen kuin pumpulla häärivä omistaja ehtii käsittää mitä on tapahtumassa. Täytyypä olla jatkossa entistä huolellisempi ovien lukitsemisen kanssa - tosin meillä ne ovat kyllä jatkuvasti lukossa, lukittuvat automaattisesti pari sekuntia auton ajoon lähdön jälkeen. Senkin olen oppinut, että ostoskeskusten parkkipaikoilla pitää lukita ovet heti kun pääsee itse sisään - suuret pysäköintialueet ovat mainioita väijypaikkoja sekä ryöstäjille että autokaappareille.

* * * * *

Tänä viikonloppuna olemme liehuneet pitkin kaupunkia poikkeuksellisen paljon. Perjantaina meillä oli leffatreffit suomalaisten kavereiden kanssa naapurikaupungin ravintolateatterissa; hyvä seura, pizza ja pari lasia punaviiniä virkistivät kummasti. Elokuvaksi valikoimme uuden Bondin, jota valitettavasti oli hehkutettu niin paljon, että taisimme kaikki olla vähän pettyneitä.

Lauantaina sain sitten ekaa kertaa elämässäni kokea sen ihanuuden, että puolentoista tunnin kampaajallaistumisen jälkeen tulos oli pyöreä nolla. Mielialapuntari tosin oli luonnollisesti jo huomattavasti miinuksen puolella. Olin ajatellut säästää itseltäni pikkujouluihin valmistautumisessa vaivaa ja vielä erikseen pyytänyt sellaista kampaajaa joka osaisi laittaa kauniin kampauksen hennosta ja lyhyehköstä skandinaavisesta tukasta; leikkaajatyttöni oli siis varannut minulle ajan omistajan käsittelyyn. Pyyntönäni oli jotain yksinkertaista ja klassista. Ensimmäiset 45 minuttia nainen pyrki vääntämään minulle jotakin älyttömän näköistä beehive-systeemiä, joka onnistui lisäksi kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten näyttämään samaan aikaan vähän kasarilta. Olin vastustellut jo alkuun mutta todennut sitten, että täytyy kai luottaa kampaajan ammattitaitoon - on sitä ennenkin sattunut niin etten ole ymmärtänyt hiusstylistin visiota mutta lopputulos on ollut mitä miellyttävin. Pitkin matkaa minulle valiteltiin myös, että hiukseni eivät suostuneet tekemään minkäänlaista yhteistyötä. Se on erikoista, sillä vaikka tuo hentous ja lyhyys saattavat lisätä haastavuutta, kampaajat ovat aina päinvastoin kehuneet, että minun tukkani voi vääntää aivan minkälaiseen sommitelmaan tahansa, koska se on kovin taipuisa. No, mitään YYA-sopimusta sillä ei ainakaan amerikkalaisten kanssa selvästikään ole.

Lopulta ilmaisin aivan suoraan, etten pitänyt suunnasta johon kampaus oli kehkeytymässä. Nainen tajusi selvästi itsekin, ettei tyyli ollut päätymässä hänen best works-kansioonsa, joten hän ehdotti lopulta, että pesisi tukkani uudestaan ja föönaisi siitä jotain kivaa. Kuohkean ja kauniin polkan sijaan hän alkoi kuitenkin käännellä latvojani ulospäin - ja puolentoista tunnin väännön jälkeen tuloksena oli ihan kiva vaikkakin vähän viimeistelemätön tukka, jonkalaisen itse teen viidessä minuutissa jokaikinen arkipäivä. Ilmoitin, että tämä tyttö lähtee nyt kotiin laittamaan frisyyrinsä aivan itse ja melkein itkua vääntävä kampaaja kyseli vielä ovella haluaisinko lohdutuksesi vaikkapa hiuslakkaa mukaan. Thank you, you have done quite enough. Kotona väänsin sitten puolipaniikissa tököttiä täynnä olevasta päästäni jonkinlaisen hätäisen toisen maailmansodan aikaisen tyylin, joka toimikin erinomaisesti asuni kanssa. All's well that end's well.

294943.jpg

Itse bileet, siis miehen firman pikkujoulut, olivat täysin odotetunlaiset - vasta jatkoilla alkoi olla mukavaa. Vaan mitä sitä voi muuta odottakaan 700 hengen kemuista, jotka järjestettiin amerikkalaiseen perustyyliin erään hotellin hajuttomassa ja mauttomassa ball roomissa. Neljän vuoden aikana olen ollut liian monissa tällaisissa juhlissa - en tajua mitä hienoa amerikkalaiset näkevät noissa valtavissa halleissa, joissa istuskellaan jäykästi isoissa pyöreissä pöydissä muka-hienojen kultasomisteiden ja tunkkaisten kokolattiamattojen keskellä. Lähinnä huvia oli kuunnella amerikkalaiseen juontajan yrittävän ääntää arvonnassa voittaneiden suomalaisten nimiä; illan kliimaksin eli tiputanssiin päättyneen letkajenkan aikana aloimme suunnitella pakoa salin perältä välttääksemme ylenmääräistä aivovauriota.

Jatkoilla oli kuitenkin erinomaisen hauskaa; laajensimme sopivan kokoisella porukalla Dallasin it-luolien tuntemustamme taas pari pykälää eteenpäin. Ensin pysähdyimme obarissa, jossa vähemmän kiinnostava musiikki ajoi meidät katetulle ja lämpölampuin varustetulle terassille takit niskassamme. Sieltä erään miehen työkaverin deitti, ammattimainen bilehiiri, ohjasi meidät kätevästi jonon ohi upouuteen Clear Ultra Loungeen, jossa viihdyimmekin tappiin asti. Talossa on ennen ollut pankki, joten vippitilana toimi pankin entinen holvi, johon sujahdettiin isosta pyöreästä oviaukosta. Seurasi villiä tanssahtelua, kohtuullinen määrä juomia ja kaikinpuolin asiallista käyttäytymistä, ja meillä oli kerrassaan ratkihauskaa. Kyllä pikkujoulujen juhlimisessa selvästi jotain järkeäkin on.

* * * * *

Liikkeelle lähtee viimeinen työviikko ennen lomia. Mitään ahdistavaa kiirettä ei enää ole, kun pahimmat hommat on tehty alta pois ja joululahjasirkuskin alkaa olla hanskassa. Mukavaa.