303228.jpgTulipa pidettyä hiljaiseloa aivan poikkeuksellisen pitkä aika ottaen huomioon että ihan kotimaisemissa ollaan oltu... Keskellä viikkoa alkoi jyrkkä laskusuhdanne, jonka aikana ei ollut juurikaan painokelpoista sanottavaa, ja silloinhan on tunnetusti parempi olla ihan hissukseen. Alamäki lähti liikkeelle keskiviikkoillan pönötysjuhlista paikallisella kauppakamarilla (Jaysus että amerikkalaiset voivatkin rakastaa kaiken maailman nauhanleikkuuseremonioita ja silmäätekevien nimilistojen luettelemista) - jouduin sinne yksin puutumaan, kättelin ainakin tuhat ihmistä joista yhdenkään nimeä en muista (käyntikorttejahan oli toki käsilaukku pullollaan) ja tungeksin enemmän kuin ihmisen on pelkän tylsisymisen takia tarpeen. Tästä pompöösistä postailusta viikko lähti sitten mukavasti jyrkkään luisuun; aivan kaikki tuntui menevän pieleen oikein rankemman kautta ja pahimmista matalista ei ole täällä syytä edes kirjoittaa. Tilannetta kuvannee mukavasti, että hammaslääkärillä vietetty puolitoistatuntinen, jonka aikana suuni oli tulessa ja aivoni sulaneet luvattomaan alkueläintilaan hoitohuoneen televisiosta taukoamatta luukutetun oikeussali-realityn seurauksena EI ollut viikon ankein hetki. Täydellisen pohjakosketuksen mahalaskuineen esti ainoastaan mies, joka kestävällä optimismillaan antoi tekohengitystä aina tarvittaessa.

Alamäki on kuitenkin pysäytetty ja niinpä tämäkin kotilo kurkkii taas ulos kuorestaan. Aivan loistavia kotilääkkeitä tähän ankeiluun olivat muuten erinomainen Weeds-sarja, jonka ensimmäisen kauden tykitin DVD:ltä yhdessä päivässä (ja monessa kohdassa nauroin ääneen - ihan liian totta joka ruutu!), rauhallinen illallinen illallinen miehen kanssa ihanassa Hibiscus-ravintolassa (ruoka ja palvelu yhtä priimaa kuin viimeksikin) sekä se, että Telluridessa sataa lunta ja viime viikonlopun kahdeksan hissin sijaan auki onkin jo viisitoista ja rinteitäkin on avattu tuplasti lisää. Mikäs tässä siis taas ollessa.

Tänään on siivouspäivä ja pitkiä kalsareitakin olisi kai syytä alkaa kaivaa esille matkaa varten, mutta lämpimän viikonlopun kunniaksi ajattelimme kuitenkin hieman hurvitella ja mennä grillailemaan pihalle. Kesällähän tuo on ihan ensisijainen kokkausmetodi mutta näin talvella aikamoisen harvinaista herkkua - täällä ei oikein osaa värjötellä suomalaiseen tyyliin pihalla ihan väkisin. Nyt kuitenkin aurinko pilkistelee tuolta pilvien raosta ja lämpöä on jo 25 astetta, vaikka tässä tekstissä onkin kuvituksena torstaiaamun sumuharmautta. Aika aikaa kutakin ja tiistaista lähtien ilmapuntarissa taas jotain aivan muuta.

Loppuun vielä viime hetken joululahjavinkki, jolla voi vaikuttaa omaankin tulevaisuuteensa: puita kansalle täältä. Äveriäämpi voi vaikkapa neutralisoida kaverinsa aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kokonaan, mutta vaivaisella kymmenellä punnalla irtoaa jo yhden puun omistus. Siihen aika monilla meistä on kyllä varaa.