Ei ole maailmassa monta kiinnostavampaa asiaa kuin ihmisten välinen kommunikaatio.

* * * * * * * * * *

Olin tänään hammaslääkärillä. Operaatio oli suhteellisen lyhyt ja kivuton mutta jonkun verran aikaa siinä kuitenkin vierähti. Paikkaan ja tilanteeseen nähden viihdyin erinomaisesti, sillä sain seurata mielenkiintoista yksipuolista keskustelua hammashoitajan ja -lääkärin (molemmat naisia) välillä. Joko kyseessä oli hierarkia-asetelman aikaansaama vinouma tai sitten lääkäri on vain yksinkertaisesti harvinaisen vaitonainen ja hoitaja samassa suhteessa suulas. Tekstiä nimittäin tuli jälkimmäiseltä sitä tahtia lakkaamatta, että ei siihen keskusteluun paljon enempää sanoja olisi mahtunutkaan. Myös minun kanssani kommunikoinnin hoiti lähes yksinomaan hoitaja - minun osuutenihan oli tietenkin, suu täynnä roinaa, lähinnä nyökkimistä ja yninää vastauksena erilaisiin sattuuko/onko kaikki hyvin/mikä meininki-tyyppisiin kysymyksiin.

Aiheena oli luonnollisesti eilinen Golden Globe-gaala, jossa riittikin puimista puvuista palkintojen saajien ansioihin ja niiden puutteeseen. Olin sattumalta itsekin vilkuillut kyseistä lähetystä ja täytyy sanoa, että tapahtuma tuli aika perusteellisesti - ja erinomaisen värikkäästi - katettua hiuskoruja ja epäonnistuneita puheita myöten. Välillä minun olisi toki tehnyt mieli huutaa tuolista vastalauseita (esim. [Beyoncén puvusta] No, it was NOT gorgeous - wanna try hideous instead?! tai [Helen Mirrenistä] No, she's NOT a nobody - she's a brilliant, acclaimed British actress!) mutta lääkäri nyökkäili kaikkeen myöntyväisenä. Lieköhän kuunnellut lainkaan... Minä sen sijaan seurasin vinoa kommunikaatiotapahtumaa huvittuneena ja huvitettuna - ja käynti hujahti ohi kuin varkain. Ensi kerralla samanlaista ohjelmaa, jooko!

* * * * * * * * * *

Välillä joutuu asioilla käydessään pyytämään erikoispalveluksia. Siinä saattaa tietenkin auttaa jos on nuori ja hehkeä, mutta ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin oikea lähestymistapa, sanojen valinta ja tyyli. Nuoret miehet ovat usein melkoisen innokkaita tekemään erilaisia ylimääräisiä palveluksia - joskus liiallisuuksiinkin asti - mutta henkilökohtainen suosikkini ovat ystävälliset iäkkäämmät miehet. Etenkin täällä heillä on useimmiten kerrassaan mainio puhetyyli ja aksentti, pilkettä silmäkulmassa ja loistava asenne - matkaansa saa yleensä jatkaa paitsi täytetyn toiveen myös ekstrahyvän mielen kera. (Kerran kirjoitinkin mukavasta postireissusta.)

Tänään ostin paikallisesta ruokakaupasta lohta, jossa oli vielä nahka päällä. Minulta puuttuu kotoa hyvä kalaveitsi, ja nahan tarkka erottaminen fileestä menee aivan pelleilyksi vääränlaisen veitsen kanssa. Pyydän siis aina kun mahdollista kalamestaria tekemään mahdolliset veitsimanööverit minulle valmiiksi. Niin tänäänkin, kun toiveissani oli nahkan erottaminen lohesta toista reunaa lukuunottamatta siten että siitä muodostuu kätevä tasku.  Minua palvellut vanhempi herrasmies kummasteli pyyntöä mutta oli mielellään avuksi, etenkin kun pelasin päätäni kallistaen "me hassut ulkkarit"-kortin. Lohikääröä ojentaessaan mies virnisti leveää Texas-hymyä ja kysyi mitä muuta miellyttävälle nuorelle neidille saisi olla tänä kauniina päivänä. Hymyilin takaisin olevani jo enemmän kuin tyytyväinen ja annoin vielä erityiskiitokset vaivannäöstä. You betcha, kajahti tiskin takaa kuuluvalla äänellä tuo tyypillinen mutta aina yhtä hauska vastaus - ja silmänisku perään.

Mikäköhän siinä on, että You betcha kuulostaa paljon kivemmalle kuin You're welcome, My pleasure tai No problem?

* * * * * * * * * *

Moneen otteeseen on täällä huomattu, että asioita hoitaessaan tai palvelua vastaanottaessaan ei kannata replikoida vähimmässäkään määrin ironiaan tai sarkasmiin vivahtavalla tavalla. Muukin vitsailu tai enemmän tai vähemmän sujuva sana-akrobatia kannattaa yleissääntönä jättää kokonaan pois, jollei liikuta todella yksiselitteisellä alueella tai asiakaspalveluhenkilö ei itse vie keskustelua niille linjoille JA osoita selvästi olevansa suhteellisen huumorintajuinen, oivalluskykyinen ja ennen kaikkea riittävän rentoutuneessa tilassa. Olen lukemattomia kertoja ollut tilanteessa, jossa muka-vitsikkään repliikkini tai sarkastisen huomautukseni jälkeen kassa tai muu työntekijä tuijottaa minua epävarmana, huolissaan, jopa paniikissa. Voidaan tietenkin väittää, että oma kieleni ei ehkä käänny riittävän sukkelasti ja humoristisesti ajatuksen välittymiseen, mutta kyllä mies on havainnut täysin saman ilmiön jonkun rennon olanyliheiton jälkeen. En ole ihan varma mistä tämä johtuu, mutta tulkitsisin sen olevan yhdistelmä sitä, etteivät näissä rooleissa työskentelevät henkilöt ehkä täällä hahmota tai tunnista ironiaa tai sarkasmia erityisen hyvin ja että kivenkovassa asiakas on aina oikeassa-kulttuurissa on yleensä ensiksi suuri hätä varmistaa, ettei tuo kummallisia puhuva tyyppi nyt vaan oikeasti ole vihainen/tyytymätön/hullu.

Tiedä sitten mikä siinä on, mutta minä joka tapauksessa putoan aina samaan kuoppaan. Niin tänäänkin.

Kaupan kassapoika: (katsoo maksettuani nimeni luottokortista) Thank you, Ms. ... XXX?

Minä: Yes, that was pretty good.

KKP: Are you from Finland?

Minä: I am, indeed. How'd you know?

KKP: We have a lot of Nokia people here*.

Minä: Ah, of course.

KKP: But you don't have a prominent accent like they normally do.

Minä: Yeah well, I'm prominent in other ways.

KKP: ............ (tuijottaa minua epävarmana korvat kevyesti punottaen)

Minä: (tajuan vitsailun kaikuneen kuuroille [punaisille] korville ja pakenen kiireenvilkkaa) Bye!


*kansallisen ylpeytemme Yhdysvaltain pääkonttori sijaitsee täkäläisessä kotikaupungissamme ja vieläpä samassa kaupunginosassakin