464736.jpgVintin tarmonpuuskan inspiroimana tartuin minäkin viimein tuumasta toimeen ja ryhdyin selvittämään vaatehuoneenanikin tunnettua katastrofialuetta ongelmajätepesäkkeineen. Mies-parka joutui lennähtämään eilen pikatyömatkalle Saksaan, joten illalla heilumaan pistetyt hihat olivat liikkeessä vielä aika jumalattomillakin tunneilla. Yöllä sainkin siis mukavasti tehtyä pohjatyön: selvitettyä nurkista kaikenlaiset epämääräiset romut ja paperit sopivammille paikoille ja onneksi myös pitkälti paperinkeräykseen ja näin vapautuneen tilan ansiosta järjestettyä kengät lopultakin edes puoliasialliseen järjestykseen. Sandaaleilla (vaatehuoneen ovessa roikkuvassa säilytyssysteemissä) ja flip flopeilla (miehen vaatehuoneen ovessa roikkuvassa säilytyssysteemissä) on mennyt tähänkin asti oikein hyvin, samoin omaa pikku nurkkaansa hallitsevilla saappailla, mutta urheilu- ja vapaa-ajan jalkineet, naiskengät (=perinteiset korkkarit) ja roikkuviin telineisiin sopimattomat platform-sandaalit ovat olleet hunningolla jo ties kuinka pitkään. Well, no more - kaikki löysivät omat kohtuullisen järkevät paikkansa keskiyön tienoilla.

Tänään hyökkäsin sitten sen inhottavimman tehtävän eli hyllyjen tyhjentämisen ja epämääräisten vaatekasojen perkaamisen kimppuun. Jotenkin on vain niin vaikeaa luopua vermeistä, jotka ovat palvelleet minua uskollisesti (tai joissain tapauksissa odottaneet vuoroaan hyllyn perukoilla loputtomiin). Arvioisin onnistuneeni karsintaoperaatiossa keskinkertaisen hyvin - paljon lähti mutta paljon kyllä myös jäi... Yhden ison jätesäkillisen sain kuitenkin koottua hyväntekeväisyyteen meneviä vaatteita (itsekkäästi olisin kyllä mielelläni myynyt ne kirpparilla, mutta sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan tule aivan pian) ja hiukkasen pienempi säkki meni suoraan lumppukasaan. Seuraava tehtävä olikin sitten lajitella vaatteet ja viikata ne siististi takaisin omille hyllyilleen - ja voilà, all done! Operaatio oli hikinen ja aikaavievä, mutta lopputulos ihan siedettävän sivistynyt ja oma selkääntaputteluni tietenkin eksponentiaalista. Lisäksi opin siinä laskostaessani itsestäni muutaman äärimmäisen kiinnostavan seikan:
  • minulla on (karsinnan jälkeen) 35 t-paitaa, joista neljä on bändi-t-paitoja (äkkiseltään kysyttäessä olisin saattanut epäillä etten omista yhtään), ainakin kolme on täysin käyttämättömiä eikä yksikään ole violetti (tähän ei tarvittu edes karsintaa)
  • minulta puuttuu pieni ruskea villatakki
  • seitsemän naiskenkäpariani ovat kaikki aika hillityn värisiä ja minun on syytä käynnistää uudelleen jo välillä unohtunut punaisen kenkäparin metsästys
  • mohairvilla huithapelin ponchossa tarkoittaa mohairvillaa vaatehuoneen joka kolkassa
Fascinating.

Urakan päätteeksi aloittelin vielä talvivaatteet varastoon-projektia ja raahasin lopuksi ylimääräiset vaatteet muiden kierrätystavaroiden kanssa paikalliseen kierrätyspisteeseen. Sieltä selvittyäni totesin ansaitsevani jonkinasteisen palkinnon, joten piipahdin kotimatkalla kirjakaupassa noutamassa vinon pinon lupaavia romskuja ja parit muistelmat lukureserviin. Sadekin alkoi vasta juuri kun olin saanut tavarat ja itseni pakattua autoon ja ovet kiinni - ja kodin päässähän on ihanainen autotalli. Ei mikään pöllömpi päivä siis, vaikka omahyväisiä piuhojani kiristikin aivan loppusuoralla käytävän ovesta mystisesti kadonnut ovenkahva, joka pakotti minut kiertämään kotiin toisen kerroksen kautta. Siitä huolimatta tarmoni ja tehokkuuteni ansaitsevat mielestäni ainakin seuraavat vaatimattomat maininnat:
  • She's got some snap in her garters.
  • She's a right smart windmill fixer.
  • This ain't my first rodeo.
Kyvykkyyttä ja kokemusta kuvaavat sanonnat tietenkin jo aiemmin siteeratusta Texas talk-artikkelista.

Niin, ja oikeasti kiitokset vastenmielisen ikuisuusprojektin kellistämisestä kuuluvat Vintin lisäksi myös anopille, joka on tulossa ensi viikolla meille kylään. Että minäkö vieraskorea - no todellakin!