Tuomiot Nevadan-Arizonan-minireissusta jaetaan seuraavasti:

GRAND CANYON WEST

508820.jpg

Plaah ja yökkis:
  • Mukavan kuumaisemassa ja myöhemmin Arizonan puolella suoranaisessa autiomaassa ajelun jälkeen viimeinen tieosuus ennen Grand Canyon Westiä osoittautui pomppuiseksi hiekkatieksi. Onhan niitä nähty, mutta harvoin näin tuskaista rytyytysluokkaa - ja eniten kirvelsi, että tästä ei ollut selkeää mainintaa katselupaikan nettisivuilla (jotka osoittautuivat myöhemmin muiltakin osiltaan tahallisen epämääräisiksi). Valmiiksi alavatsa- ja selkäkipuiselle (minulle) osuus oli yhtä helvettiä, ja tietenkin tajusimme taipaleen todellisen laadun ja pituuden vasta siinä vaiheessa, kun takaisin kääntyminenkään ei ollut oikein vaihtoehto. Kaikilla oli autossa epämukavaa mutta minä ihan oikeasti kyynelehdin perille päästyämme - ja vannoin, etten tuohon täristykseen enää suostu, vaikka se tarkoittaisi 30 mailin patikkamatkaa. Asiaa ei suinkaan parantanut, että minulla oli ollut vatsa kevyesti sekaisin jo pari päivää ja syömiset olivat jääneet vähemmälle.
  • Perillä ei kanjoni olosta johtuen enää juuri kiinnostanut, mutta pitihän sitä päästä katsomaan kun tänne asti oli tultu. Kämäisessä lipunmyynti/turistikrääsä/infohuoneessa parkkipaikan/lentokentän laidalla selvisi, että epämääräisistä ennakkoviitteistä huolimatta alueelle ei todellakaan saisi ajaa itse. Sen sijaan tarjolla oli kaikenlaisia mahtavia bussipaketteja, esimerkiksi 75 taalan kierros, jolla saisi käydä parilla näköalapaikalla, inkkarikylässä ja Skywalkilla kävelemässä sekä nauttia epäilemättä mahtavan lounaan. Give us a break! Kyllä tässä maassa laskuttaa osataan, mutta kanjonin katselusta ei nyt kuitenkaan viitsisi maksaa tällaisia rahoja. Muristuamme hetken, ettei tässä nyt skywalkit (Skywalk on upouusi läpinäkyvä katselusilta, joka on rakennettu puolikaaren muotoon kanjonin ylle) paljon nappaa ja että haluamme todellakin vain nähdä sen helvetin kanjonin, meitä "palvellut" äijä ehdotti pitkin hampain yhden stopin ratkaisua a 25 taalaa - sisältäen jälleen lounaan, jipii.... Siihen oli tyytyminen.
  • Muutaman mailin päässä sijainneella Guano Pointin näköalapaikalla oli tarkoitus paitsi ihailla kanjonia myös nauttia sitä lounasta. Ruoka haisi aivan hirvittävälle, mutta samaan loputtomaan jonoon jouduin silti hakiessani vettä heikottavaan olooni. Mies ja anoppi, joiden oli pakko myöhemmin haukata vähän, totesivat ruoan olevan hajunsa veroista. Varjoa ei ollut juuri nimeksikään ja muutama katoksen alle sattunut pöytä oli täynnä - eikä ihme siinä ihmispaljoudessa. Vessoja ei näkynyt mailla halmeilla.
  • Kun kanjoni oli katsastettu, palasimme "kahvilan" toiselle puolelle bussijonoon. Olin pahat aavistukset mielessäni seurannut tilannetta jo vesijonosta - näytti, ettei paikalle saapunut busseja juuri lainkaan. Näin olikin, ja auringonpaahteessa kiemurteleva jono vain piteni pitenemistään. Parin matkamuistokojun takana oli pikkuriikkisen varjoa, mutta siellä seisoskeleva menetti paikkansa jonossa. Ihmiset olivat raivoissaan ja murina alkoi yltyä huudoksi - tämä siis normaalisti joviaalisti jonottavien amerikkalaisten taholta. Jotkut olivat odottaneet helteessa jo kaksi tuntia! Lopulta mies ja anoppi jonottivat, kun minä huojahtelin huonovointisena varjossa kojujen takana ja yritin siemailla miehen tuomaa vettä. Tässä vaiheessa olo oli tosi kamala.
  • Ikävä sanoa, mutta monet alkuperäisasukkaita koskevista stereotypioista, joita minä olisin ennen tätä kavahtanut, osoittautuivat täydeksi todeksi ainakin tätä Grand Canyon Westiä vetävän Hualapai-heimon edustajien kohdalla. Lähes katastrofaaliselle tilanteelle ei osattu tai viitsitty tehdä mitään, erilaisia tyyppejä lonki laiskasti jonossa kärsivien vieraiden ohi ja kaiken kaikkeaan oli yleensä vaikea sanoa, ketkä tässä mikkihiiribisneksessä yleensä olivat töissä ja ketkä vain yleisesti hengailemassa. Koko valtavaa yritystä vedettiin muutenkin miten kuten - jonotussysteemit lipunmyyntipaikassa olivat kaoottiset, vessat olivat epäsiistit ja tukossa, minkäänlaiset aikataulut eivät pitäneet. Harvoin näkee näin surkeaa meininkiä, etenkin tällaisessa suositussa kohteessa. Osan vaikeuksista oli ilmeisesti aiheuttanut Skywalkin avaaminen, jonka johdosta kasvaneet kävijämäärät olivat kai päässeet yllättämään; siitä huolimatta palveluasenne, tiedottaminen, peruspalvelut ja logistiikka olivat täysin käsittämätöntä tasoa. Tätä paikkaa en suosittele, kenellekään - ainoa järkevä tapa nähdä kanjonin tämä muuten kaunis ja suhteellisen koskematon osa on saapua helikopterilla omien eväiden kanssa ja pysytellä kaukana kaikista heimon sählingeistä.
  • Koska minä en suostunut enää auton kyytiin, hyppäsin yksin (tyyriiseen) kopteriin, joka onnekseni oli juuri palaamassa Vegasiin ilman matkustajia. Mies ja anoppi joutuivat raukat rytyyttämään samaa tietä takaisin ja jäivät lisäksi paluumatkalla Hooverin padon kohdalla tajuttomaan ruuhkaan. Kyllästymisen ja huolen lisäksi miestä korpesi siellä jonossa seistessä tietoisuus siitä, että ihana illallisvaraus Bellagiossa oli lipumassa sormien lävitse kellon tikittäessä - ja herkkuruoan lisäksi menettäisimme siinä tapauksessa myös varausmaksun $50. Adding insult to injury tällaisen päivän jälkeen...
508818.jpg

Kivaa oli kumminkin:
  • no olihan se kanjoni komea
  • vielä komeampi se oli helikopterista katsoen - ja kopterikyytihän on varsin miellyttävää menoa kauniilla ilmalla, jopa silloin kun olossa on muuten toivomisen varaa. Pilotti oli kiva ja perillä Las Vegasissa olin 45 minuutissa neljän tunnin köröttelyn sijaan.
LAS VEGAS

508844.jpg

Plaah:
  • Perillä Bellagiossa sain tapella vastaanoton tytsyn kanssa aika lailla, koska varaus oli ainoastaan miehen nimellä - ja mies sopivasti jossain laaksossa vuorten välissä, missä kännykkä ei kuulunut. Itkua väännettiin taas ja järjestyihän se asia lopulta, vaikka ehdin jo kirota hotellinkin alimpaan helvettiin.
508834.jpg

Ja sitten olikin pelkästään kivaa:
  • Bellagion de luxe-huoneissa kelpaa lepäillä vähän kamalammankin päiväreissun jälkeen - sängyt ovat parhaat hotellisängyt joissa olemme koskaan nukkuneet, amme on asianmukaisesti suihkusta erillään ja suihkussa väsynyttä odottaa sopiva penkki leppeää istuskelua varten.
  • Rallia Hooverilta ajaneet matkaseuralaiseni ehtivät kuin ehtivätkin ajoissa hotellille, ja isojen rauhoittumisdrinkkien jälkeen vietimme mitä miellyttävimmän illan naureskellen päivän kauhuille
  • Ilma oli täydellinen - aurinko paistoi koko Vegasin-keikan ajan täydeltä terältä ja päivän ylin pyöri kolmessakympissä. Aamut vietettiin vehreällä uima-allasalueella ja kylmän talven jälkeen se oli just what the doctor ordered.
  • Söimme viimeisen päälle aamusta alkaen - pool caféssa oli mukava nauttia valtavia lautasellisia amerikkalaisen keittiön antimia, välipaloja nappailtiin mm. alakerran mainiosta patisseriesta ja iltaisin meitä hemmoteltiin Fixin ja Olivesin osaavan henkilökunnan toimesta. Nälkä ei jäänyt eikä yksikään annos ollut pettymys.
  • Uhkapelejä pelattiin kohtuullisesti ja häviöt jäivät suunnitellun pieniksi.
  • Iltapäivä-Vegas on omiaan laiskalle shoppailulle, päiväunille ja yleispyöriskelylle. Ei kiirettä minnekään eikä tarvetta muuhun kuin itsen ja matkaseuralais(t)en hemmotteluun.
  • Valtavista vierasmääristään huolimatta Bellagio on säilyttänyt korkean palvelutasonsa ja yksityiskohtiin paneutumisen - siellä tuntee oikeasti olevansa lomalla.
508841.jpg

Lisäkuvia löytyy punaisten linkkien takaa.