Viimeiset pari päivää ovat suhahtaneet läpi hirmuisella vauhdilla. Torstaina tosiaan muutettiin, mies ja ystävällinen muuttoapuri tekivät hirmuisen työn ihan kaksistaan, mutta yllättävän sukkelasti se lopulta kävi kun muuttajilla oli reipas can do-meininki ja naapurilta oli lainassa parisataa kiloa kestävä kärry, jolla painavia laatikoita jyrrättiin pitkin käytäviä. Oma muutosta eristäytymiseni ei tietenkään onnistunut vaan kolme minuuttia uuteen asuntoon pääsemisen jälkeen hinkkasin jo kaihtimia ja jääkaappia, enkä malttanut olla purkamatta sitten keittiö- ja kylppäritavaroitakaan (kamoon, ihan sietämätön ajatus että joku muu järjestäisi keittiöni tai päättäisi mihin kaappiin hiuslakka menee).

666042.jpg
muuttokaaoksessa ovat lampunvarjostimetkin killissä

Tuli siis rehkittyä paljon enemmän kuin oli tarkoitus, mutta toisaalta lääkäri oli antanut luvan arkiaskareisiin, enkä tosiaankaan kannellut tai nostellut mitään painavaa. Välillä myös kävin kiltisti makaamassa nojatuolissa, jonka mies oli heti alkuun järjestänyt minulle turvapaikaksi. Illalla kyllä uni tuli molemmille alta aikayksikön, vaikka heräsinkin sitten yöllä siihen, että oli muka aamu - sisäpihan pimeämpään asuntoon kun kajasti valoa vasta aamun koittaessa, kun taas kadun puolella kaihdinten raoista hohtavat kaupungin kalpeat valot läpi yön.

Perjantaina tehokas siivouspalvelu tuli hoitamaan vanhan kämpän loppusiivouksen, mies lähti pari laatikkoa purettuaan töihin ja minä ehdin jalkahoitoon ja ostoksille (sellaisille tylsille muutonjälkeisille: housuhenkaria, vessaharjaa, suihkuverhoa...). Vasta illalla ehdittiin sitten tosissaan fiilistellä uutta kotiamme, joka on paljon valoisampi, tilavampi ja ihanampi kuin muistimmekaan. Lienee sanomattakin selvää, että mistään järjestyksestä ja valmiista kodista täällä ei ole tietoakaan: poikasen huone on sekalainen kokoelma erilaista kamaa, työ/vierashuoneessa on valmiina tietokoneenkäyttötila ja pirusti kirjalaatikoita, keittiön kaapit ovat järjestyksessä mutta kitchen island lainehtii kodittomia irtotavaroita, makkari pursuilee vaatekasseja, jotka pitäisi järjestää vaatehuoneeseen... Yhtäkään taulua, hyllyä tms. ei todellakaan ole saatu seinälle asti eikä vielä hetkeen saadakaan, sillä mies joutui illalla lähtemään työmatkalle Suomeen. Pikku hiljaa, enkä tosiaan jaksa ottaa asiasta kauhean kovia paineita - on pääasia, että minulle saatiin luotua yksi melkein valmis, rauhallinen tila, jossa voin oleskella suhteellisen stressittä: olkkariin pistettiin pääasialliset huonekalut paikoilleen ja huone vapautettiin laatikkosumasta ja eksyneestä irtaimistosta. Sohvalla on siis rauhallista makoilla. Ja oli paljon mukavampaa saada eilen aamiainen leppoisasti sänkyyn kuin että mies olisi vain raatanut koko päivän ennen lähtöään. Ehtiihän sitä - ja please muistuttakaa minua tästä, kun kahden päivän päästä uikutan jotain kämpän kauheasta kondiksesta!

Eilen sitten huitelin vielä erilaisissa pusseissa (ja osittain viime hetkeen asti kaupoissa...) olleita Suomeen lähteviä paketteja kasaan. Muka ei pitänyt sählätä tästä sen isompaa numeroa, mutta pakkohan sitä nyt oli jotain lähetellä, kun ei itse päässytkään mukaan: vanhemmille pikku terveisiä, avioon astuvalle serkulle onnentoivotuksia, kummilapsille omat nyssäkkänsä, ystävän uudelle vaaville tervetuloa maailmaan-paketti, miehen veljelle synttärisysteemit... Äkkiä siitä kertyy hommaa, vaikka kovin mieluisaa; jollain lailla halusin laittaa vähän itseänikin miehen mukaan. Lämpimiä terveisiä kaikille, joita minun piti reissulla tavata - toivottavasti nähdään kuitenkin kohtuullisen pian!

666011.jpgOdotusrintamalla vatsani teki tällä viikolla sen kuuluisan "yön yli" -laajentuman - maanantainen masukuva siirtyi ancient history-kategoriaan tiistaiaamuna, kun nousin ylös ja peilistä katsoi joku ihan vieras nainen, jolla oli aika iso vauvamaha. Olinhan kuullut kerrottavan kyseisestä ilmiöstä, mutta se kuulosti jotenkin niin utopistiselta ja juuri oli ollut puhetta ystävänkin kanssa, ettei hänelle ainakaan ollut niin käynyt vaan masu oli kasvanut suhteellisen tasaisesti pitkin matkaa. No, minullepa nyt sitten kumminkin kävi, eikä kyse tosiaankaan ole vain jostain epämääräisestä fiiliksestä - parin päivän välein otetut kuvat todistavat vatsan koossa todella tapahtuneen ison harppauksen. Mikäs siinä, nyt raskaus alkaa olla ilmeinen jo muillekin - maanantaina vielä lääkärissäkin hoitsut naureskelivat pikkuista pyöristymääni mutta taitaa olla toinen ääni kellossa ensi viikolla kun olen siirtynyt aivan eri (ja kaiketi heidän mielestään normaalimpaan) sarjaan.... Ihme kyllä suurempi masu tuntuu jotenkin miellyttävämmältäkin - johtunee vaavin nousemisesta hiukan ylemmäs, mikä puolestaan helpottaa ikävää painetta alavatsalla. Toivottavasti tämä mukava vaihe kestäisi piiiitkään!