Piti tulla päivittämään lukupäiväkirjaa tänne blogiin, että saisin edes jotain kirjoitettua, mutta jäinkin heti kiinni pukeutumishaasteeseen - sekä Myy että Aino olivat haastaneet minut paljastamaan vaatetukseni juuri nyt. No, kello on vähän yli kahdeksan aamulla ja tulin heti teet keitettyäni ja ruisleivät sulatettuani tähän koneelle, joten en pääse antamaan kuvausta edes rönttöisistä kotivaatteistani vaan joudun yksinkertaisesti toteamaan olevani edelleen verhoutunut vain kylpy/aamutakkiin. Ei tässä turhaan hötkyillä... Niin, ja takki on valkoinen, paksu ja niskalapussa lukee Calvin Klein. Aamukasin muotia (sori Aino, että tuotin pettymyksen....).

Olen kovin huono haastelemaan ketään, mutta vaatetuksestaan voisivat halutessaan kertoa vaikka viisi tätä ensimmäisenä lukevaa, omassa blogissaan tai tuossa kommenttilaatikossani. Toivottavasti teillä on jotain jännempää päällä... Ohjeet vaikkapa täältä.

* * * * * * * * * *

Mutta siis siihen lukutoukkailuun. Romaaniluenta on välillä ollut ihan lapsipuolen asemassa, kun pitkän tauon jälkeen tartuin taas rivakasti erilaisiin tietopainotteisiin opuksiin, joissa pyritään kertomaan mitä sen vauvan kanssa nyt sitten oikein pitäisi tehdä, kun se tänne maailmaan lopulta putkahtaa. Tosin osa tuosta tietokirjallisuudesta vaikuttaa minusta enemmän tieteissellaiselta; koko lapsenhoitomaailma on aikamoisen outo ja pelottava. Positiivisena ihmisenä kuitenkin delegoin miehelle tehtäväksi tutustua kylvetysohjeisiin ja toteuttaa sitten niitä ja omalla kohdallani taas luotan siihen, että sairaalassa näyttävät miten se vaippa oikein laitetaan ja kuinka sitä pötkylää tulee pidellä.

Vaan löytyy kirjalistalta sentään jotain muutakin:
  • Khaled Hosseini: A Thousand Splendid Suns
  • Lisa See: Snow Flower and the Secret Fan
  • Perri Klass: Love and Modern Medicine (novelleja)
  • Mark Levengood: Riemujen rikkaus ja surujen summa (kertomuksia ja pakinoita)
  • Yvone Lenard: Lumoava Provence
  • Sándor Márai: Embers
  • Matthew Pearl: The Dante Club
  • Virpi Hämeen-Anttila: Perijät
  • Carlos Eire: Waiting for Snow in Havana - Confessions of a Cuban Boy
13776969.GIF14264757.GIF13719240.GIF13781779.GIF

Tällä kertaa pitää esittää monia kiitoksia.

Kaisa suositteli minulle tuota Hosseinia ja hyvin suosittelikin - pidin tästä Afganistan-kertomuksesta vielä enemmän kuin kirjailijan edellisestä romaanista The Kite Runner, joka sekin oli koskettava ja hyvin kirjoitettu juttu. Tässä oli kuitenkin plussana vielä naisnäkökulmaa ja hiukan enemmän Afganistanin lähihistoriaa. Suosittelen tätä eteenpäin - aika rankasta aiheestaan huolimatta romaani oli kevyt- ja nopealukuinen, joten voisin kuvitella aika monen erityyppisen lukijan nauttivan siitä. Seen kirja puolestaan pyörii naisten salaisen kielen ja ystävyyden ympärillä. Äiti hankki sen minulle täällä ollessaan eikä turhaan, minäkin tykkäsin siitä kovasti. Tässäkin romaanissa tarkastellaan maailmaa - tällä kertaa vuosisadan takaista Kiinaa - naisten vinkkelistä, joka luonnollisesti poikkeaa aika lailla valtaapitävästä maskuliinisesta narratiivista. What's not to love.

Perri Klassin nopeasti ahmaistavaan novellikokoelmaan tartuin Susannan suosituksesta - vilkutukset siis myös sinne Victoriaan! - ja se sopi kyllä erinomaisesti vuodelepolukemiseksi kuten Susanna arvelikin. Novelleissa käsitellään vanhemmuutta, erityisesti äitiyttä, kokoelman nimen mukaisesti usein juuri lääketieteen rajapinnassa. Monessa kertomuksessa oli suorastaan täsmäosumia joihinkin fiiliksiin joita on meidänkin sohvalla läpikäyty, tosin kirjan viimeisen jutun olisin voinut tässä tilassa jättää lukematta sen kauhean aiheen takia. Levengoodin kokoelman luin samalla tapaa yhden päivän aikana pienissä keskittymispätkissä, sen sain lainaksi anopilta. Jos jätän pois juttujen jumalapohdinnat, jotka eivät jaksaneet meikäläistä innostaa, useimmat tarinat ja perheanekdootit olivat hauskoja ja tavoittivat monia yleisinhimillisiä tuntemuksia ja ajatuksia kevyen ironiseen tyyliin. Ei hassumpi juttu siis sekään.

Anopin lukemistosta olivat peräisin myös tuo Lenardin Provence-kertomus ja Hämeen-Anttilan uusin. Hämeen-Anttilasta olen yleensä tykännyt ja niin tälläkin kertaa: Perijät oli varsin sujuva ja otteessaanpitävä sukukertomus, jonka halusi huitaista kerralla huiviin. Ei ehkä syvällisintä tai uskottavinta ikinä, mutta sepä ei mitä ilmeisimmin ole tarkoituskaan. Erinomaisen laadukasta kotimaista viihdekirjallisuutta minun mielestäni. Provence-juttu sen sijaan jätti kylmäksi; näitä muutetaan Toscanaan/Provenceen-ostetaan talo-remontoidaan ja kohdataan vaikeuksia-äimistellään paikallisia-kärsitään yli-innokkaista kotimaan vieraista-voitetaan vaikeudet-ja koko ajan syödään ja juodaan kadehdittavan hyvin -stooreja mahtuu kolmetoista tusinaan ja parhaat on taidettu valitettavasti lukea jo aikaa sitten.

Unkarilainen Márai ei ollut minulle ennestään tuttu edes nimenä ja niinpä täällä Kööpenhaminasta pari viikkoa sitten vierailleen ystäväni tuliainen oli minulle joka tavalla täydellinen yllätys. Uudelleen löydetyn, aikanaan ahdistetuksi joutuneen kirjailijan Embers on aivan ihana tummasävytteinen kuvaus kahden vanhan miehen, viholliseksi muuttuneiden, viimeisestä tapaamisesta, jossa hiipuvan hiilloksen ääressä tehdään lopullista tilintekoa. Ei ehkä kuulosta erityisen dynaamiselta tai seksikkäältä, mutta ehdottoman upea romaani, joka on saatavilla myös suomeksi käännettynä (Kynttilät palavat loppuun). Kiitos Kirsi!

The Dante Club kuuluu siihen ryhmään kirjoja, joita olin monesti hypistellyt paikallisessa Barnes & Noble -kirjakaupassa mutta joka oli aina jostain syystä lopulta jäänyt poimimatta mukaan. Se saapuikin meille lopulta erään toisen Amazon-tilaukseni täytteenä (ainahan pitää tietenkin pyrkiä super-saver shipping-etuuksiin...) ja hyvä niin - ns. kirjallinen dekkari kuuluu ehdottomasti lempigenreihini ja The Dante Club on nimenomaan sitä itseään ja vielä aika tyylikkäässä paketissa. Jos romaani olikin ehkä kerronnaltaan hiukan laahaava, se sai kompensoivia pisteitä ilahduttavasta oppineisuudestaan - Daniel Pearl on ansioitunut Dante-tutkija, joten tästä arvoitustenratkomiskirjasta puuttui lajityyppiä joskus vaivaava ongelma, jossa asiaan vain osittain perehtynyt lukijakin huomaa kirjailijan esittävän ymmärtävänsä enemmän kuin todella ymmärtää tai havaitsee taustatutkimuksen nopeasti harmillisen heppoiseksi.

Bloggaajalta alkaa jo virta loppua mutta vielä pari sanaa kuubalaissyntyisen Eiren suitsutetuista lapsuusmuisteloista. Waiting for Snow in Havana oli minustakin paikoitellen suorastaan loistelias - koskettava, riipaiseva, rehellinen ja ennen muuta väreilevän elinvoimainen - mutta toisaalta hirveän epätasainen. Joitain lukuja luin itse valitettavasti vähän sellaisella hohhoijaa-mielellä, vaikka kirjailija saikin taas seuraavassa luvussa pyydystettyä minut takaisin verkkoonsa. Eire kuvaa vuosiaan vallankumouksen kynnyksellä ja sen jälkeen maassa, jossa nuorena poikana oleminen oli erikoinen yhdistelmä täyttä, huumaavaa vapautta ja toisaalta tiukkoja, vaikeasti ymmärrettäviä rajoituksia. Castron hallintoa 11-vuotiaana pakoon lähetetyn pojan Kuubaa ei ehkä enää ole, mutta samaan aikaan se elää ikuisesti kirjan kaltaisissa rakkaudentunnustuksissa, mereen laskevine oranssinpunaisine aurinkoineen. Sitä ei voi olla ajattelematta haikein mielin, vaikkei itse ole koskaan Kuubassa käynytkään.

kirjankannet

P.S. Olen tosi pahoillani, mutta jouduin pitkästä vastustelustani huolimatta ottamaan nyt käyttöön kommentoinnin sanatarkistuksen. Muutama vanha kirjoitus kerää spammia sellaista tahtia, ettei sitä jaksa enää Erkkikään. Toivottavasti tämä ei karkoita ihan kaikkia kommentoijia!