Nyt odottelemme paikallisviranomaiselta tilaamiamme virallisia syntymätodistuksia, joiden kanssa voimme sitten paitsi hakea pojalle pikaisesti ensimmäisen passin myös anoa todistuksesta erityiseltä viranomaiselta ns. apostille-kopiota, joka taas vaaditaan, jotta voimme anoa Toivolle Suomen kansalaisuutta. Amerikkalaiseksi Toivo pääsee pyytämättä, virallista sinivalkoisuutta sen sijaan täytyy erikseen lippujen ja lappujen kanssa hakea*. Apostille-todistus, kopiot vanhempien passeista ja viisumeista sekä virallinen ilmoitus lähetetään siis Suomen Washingtonin-lähetystöön, josta paperit toimitetaan edelleen Suomeen. Kun kansalaisuus saadaan sielläkin papereihin, voimme hakea sitten sitä tutummankin oloista passia.
Ottaen huomioon kaikki omat viisuminhakukuviomme sun muut järjettömät paperisäädöt, tämän prosessin pitäisi siis erillisistä hakemuksista huolimatta ainakin teoriassa tapahtua kohtuullisen iisisti. Onneksi saamme kuitenkin lähes naurettavan helpon oloiseen tilanteeseen vähän jännitystä sillä, että kaikenlaiset paperit pitäisi saada järjestykseen sooner rather than later - meidän viisumimme menevät nimittäin piakkoin umpeen ja niiden uusimismatkaa ajatellen pojalle on saatava jokin virallinen matkustusasiakirja. Lisäksi olisi kiva, että kotimaan kansalaisuus olisi plakkarissa matkan tapahtuessa, jotta voisimme samaan syssyyn vierailla Kilon poliisilla hakemassa myös sen EU-läpyskän. Mitään ei voida kuitenkaan tehdä ennen kuin tilaamamme syntymätodistus saapuu, joten yritän pysytellä tyynenä ja aikataulutiedostamattomana, kun koneiston hitaat pyörät pyörivät. Onneksi tuolla sohvalla mellastaa kaksi tyyppiä joilla ei ole asiasta huolen häivääkään - yhdessä fiilistellessä saattavat minultakin vahingossa stressipiuhat löystyä.
Loppuun todettakoon vielä, että vaikka poikasemme ei tässä vaiheessa olekaan rekisteröity Suomen kansalainen ja meiltä puuttuvat toistaiseksi kirjalliset todisteet Yhdysvaltainkin kansalaisuudesta, Toivo ei kuitenkaan millään muotoa ole juureton, maaton raukka. Synnytyslaitoksella ensimmäinen syntymän jälkeen käteemme isketty paperi nimittäin muistutti siitä missä sitä oikeasti ollaan onnittelemalla jo otsikossa meitä uuden uljaan texasilaisemme syntymästä.
Kansalaisuuksista viis, kyllä näille kulmille oli Tex-pojan hyvä syntyä.
*Korjataan nyt tässä sen verran, että puhun kyllä tosi löyhästi näistä "hakemisista" ja "anomisista" - kysehän on oikeasti vain ilmoitusasiasta, jotta Suomen kansalaisuus saadaan rekisteröityä kirjoihin. Kansalaisuus kuuluu tietenkin pojallemme automaattisesti, koska sekä mies että minä olemme suomalaisia. Tämä on siis meillä selkeästi tiedossa, mutta kommenttilaatikon viestit luettuani huomasin itsekin kirjoittaneeni asiasta erittäin harhaanjohtavasti. Kansalaisuus siis on, se on vain ilmoituksella ja sitä tukevilla todistuksilla rekisteröitävä. Meillä on vain tunne hakemusprosessista, koska rekisteröimistä varten pitää kuitenkin täyttää lomaketta ja hakea virallista kopiota useammasta asiakirjasta.
Kommentit