Pakko vielä hiukan jatkaa tuosta aina-oh-niin-kiinnostavasta sääaiheesta.

Tosiaankin siis avattiin sumusunnuntain päätteeksi grillikausi; ei nyt mitään HC-BBQ-juhlintaa mutta heitettiin kumminkin hodarit grillille ja silpaistiin oluset kyytipojiksi ilta-auringossa. Toppaliivit toki päällä ja vauvalla hattu mutta sellaiseenhan onkin syytä totutella - mies huomautti että illan sää oli kuin hyvänä juhannuksena... Suunniteltiin siinä sitten jo positiivisina ihmisinä ensi kesän grillailuja espoolaiskeleillä ja mietittiin, voiko tulevista naapureista saada texasilaiseen tyyliin mukavaa pihaseuraa.

Tänään oli sitten taas jo ihan uudet kuviot. Eilinen ulkoilupäivä meni sivu suun kevyen kenttäkatarrin takia, joten aamupäivästä oli suunnattava ulkoilureitille reippaasta tuulesta huolimatta. Lähtiessä vielä tarkistin, että wind advisory-tilasta huolimatta mitään järkyttävää ei pitänyt olla tulossa, näillä preerioilla kun tottuu aika nopeasti kovien tuulten keleihin. Tuuli puhalteli säätietojen mukaan parinkymmenen mailin tuntivauhdin paremmalla puolella ja Jeeppi hieman huojahteli trailia kohti ajaessa, mutta meininki ei tuntunut sen kummemmin pelottavalta. Kovasti saimme kävelyseuralaisen kanssa työntää vaunujamme ja pitää päähineistämme kiinni, mutta metsän siimekseen päästyämme tilanne oli aivan siedettävä ja kävelimme suojaista reittiä edestakaisin aukeita alueita vältellen. Yhtäkkiä tuuli alkoi kuitenkin selvästi yltyä ja yllämme kaartuvista puista roiski roskaa inhottavalla tavalla; vaunuissa oli toki kuomut suljettuina mutta kieltämättä alkoi mietityttää koska niskaan alkaisi rojahdella raskaampaakin tavaraa. Emme kuitenkaan ehtineet alkaa edes keskustella lähtemisestä, kun puhelimeni jo soi ja mies tiedusteli missä mahdoimme vaikuttaa. Kuultuaan että olimme edelleen ulkoilureitillä mies käski hermostuneen oloisesti meitä äkkiä pois, kova myrsky kuulemma tulossa - näki toimiston ikkunoista jonkin rintaman lähestyvän. Säikähdin tietenkin kauheasti - ja seuralainenkin tajusi heti kommenteistani ja äänensävystäni mistä oli kyse - ja rauhallinen kävelyvauhti vaihtui puolijuoksuksi samalla kun käskin miestä katsomaan netistä, ettei voimaan ollut tullut mitään uusia, uhkaavampia varoituksia. Ilmeisesti rintamassa oli kuitenkin onneksi kyse "vain" tuulen nostattamasta tomupilvestä joka ei meitä edes koskaan saavuttanut, mutta metsästä ulos sukeltautuessamme tajusimme, että oli todellakin aika lähteä: tuuli puhalteli jo aikamoisen uhkaavalla voimalla. Mahdollisesti neljäkymmentä-plus mailia tunnissa, raportoi mies...(ja myöhemmin selvisi, että paikoitellen Pohjois-Texasissa oli puuskissa nopeutta jopa 60 mph - siis lähes 100 km/h!) Loppumetreillä oli välillä suorastaan vaikea päästä eteenpäin, ja minä ainakin huokaisin helpotuksesta, kun silmät pyöreinä tuulen viuhunaan herännyt vauva oli turvallisesti autossa. Äitienkään ei tehnyt mieli jäädä ulos juoruilemaan, kun parkkipaikan kaatunut bajamaja kolisi takana siihen malliin, ettei sen seuraavista liikkeistä ollut minkäänlaisia takeita.

Meillä ei siis lopulta ollut sen kummempaa hätää mutta pitkin Metroplexiä ja Pohjois-Texasia kova puhuri teki tuhojaan ja tuulen ruokkimat ruohopalot riehuivat aiheuttaen myös jonkin verran evakuointeja. Jälleen kerran ihan pelkästä säätilasta saatiin revittyä jännitystä oikein olan takaa, kun äärimmäisyyden mailla kerran ollaan. Olipahan paikallismedioillakin taas raportoitavaa.

Ja minulla.