Kuumana päivänä lääkärin ovelta saa rientää vartalon muotoon nähden aika vauhdikkaasti pihalla odottavaan viileään autoon. Meillä on toki sisällä tehokkaat ilmastoinnit, joten kotona kärsii vain sähkölaskun riistämä lompakko, mutta pienenkin ulkotaipaleen jälkeen on vähän vaikea ottaa tosissaan kotimaassa helteistä valittelevia ihmisiä, joista ulkona on "ihan kamalan kuuma".

 

Tänään riensin saunan läpi kevyin sydämin, sillä lääkärini oli juuri todennut babyn voivan hienosti ja tilanteen olevan aika lailla ennallaan – kuluttava vuodelepo siis todellakin toimii! – ja kertonut lisäksi, että oli stressaantuneiden kommenttieni jälkeen soittanut ruokavaliotädeille ja neuvonut näitä olemaan ahdistelematta minua enää painoasioista. Kannattaa avautua.


Ikävä kyllä tätä semieuforiaa kesti vain parisen tuntia, jonka jälkeen sain sen jo monta viikkoa pelätyn puhelinsoiton: ennenaikaista synnytystä ennustava testi oli ensi kertaa näyttänyt positiivista.

 

825458.jpgTäytyy myöntää, että vaikka erilaisiin kriisitilanteisiin on tavallaan valmistauduttu jo viikkokausia, nyt polvissa kyllä vipajaa. Tulos ei siis suinkaan tarkoita, että varmasti synnyttäisin seuraavien kahden viikon aikana – siinä missä negatiivinen testitulos ennustaa oikein lähes sadan prosentin varmuudella, positiivisella puolella ennustustarkkuus on alle puolen luokkaa. Selvää on silti, että jotain enemmän on sisuksissa alkanut tapahtua. Koska steroidit on annettu jo viikolla 26, ei sen kummempiin interventioihin voida juuri nyt ryhtyä, vaan oloa pitää vain vahdata ekstratarkkaan. Perjantaina on seuraava syyni mikäli sinne asti päästään.

 

No meillähän on tänään sitten pakattu sairaalakassia.

 

Periaatteessa olemme viikoiltamme jo kelvollisia synnyttämään tuohon naapuriin, mutta lääkärini totesi tänään, että jos alkaa tapahtua kovin pian, on parempi että meidät kuitenkin lähetetään johonkin kolmostason vauvateholla varustettuun sairaalaan. Näin siksi, että jos tulee mitään ylimääräistä ongelmaa, omassa sairaalassamme se tarkoittaisi väistämättä vauvan kuljettamista muualle eli erottamistamme eri sairaaloihin. Tällainen riskihän on olemassa aina, täysiaikaisissakin synnytyksissä, mutta näin rajaviikoilla todennäköisyys on huomattavasti suurempi. Ei siis ole tietoa minne ja kenen hoitoon päädymme.

 

Vai kuulummeko sittenkin vääriin positiivisiin.

 

Eipä ole meillä taas jännityksestä puutetta. Samaan syssyyn tapahtuu vielä tukijoukkojen vaihtuminen – anoppi saapui tänään ja isä lähtee huomenna aamukoneella. Vanhempia tulee kova ikävä, vaikka anoppi varmasti meitä hienosti huoltaakin.

 

Kiitos vielä kaikille kommentoijille mahtavista kannustusterveisistänne, joita olitte jättäneet eiliseen kirjoitukseeni. Kurotan kaikkia teitä kohtaan virtuaalihalauksen – jälleen kerran en voi kuin hämmästellä sitä positiivisten viestien määrää, joita osaksemme on koitunut. Olette upeita. Muutamassa kommentissa oli muutakin asiaa, vastaan niihin huomenna, jos (kun!!!) tässä ei ala mitään sen kummempaa tapahtua.