Tänään koitti sitten viimeinkin meidän alkuperäinen laskettu aikamme, vaikka vauvan kanssa ollaan todellisuudessa ehditty olla jo kotonakin kolme viikkoa. Lienee siis sopiva hetki tehdä tämän raskauden tilinpäätös...

Varsinaisesta plus- ja miinusosastosta nyt ei ole sen kummempaa epäselvyyttä - miinukset ovat luettavissa tämän blogin kirjoituksista ja niiden rivien välistä alkukesästä lähtien ja the plussa on tietenkin niin iso, että se näkyy kuuhun asti (äänessäkin löytyy: keinusta kuuluu tavallinen sekoitus pientä yninää ja sitä tahdittavaa eläimellistä murinaa, kun poikanen katselee alkuillan unikuvia). Sen sijaan pohtiessani raskauteen etukäteen liittyneitä odotuksia ja pelkoja suhteessa siihen miten kaikki lopulta meni en voi kuin edelleen hämmästellä, kuinka vähän yhtäläisyyksiä näillä kahdella ulottuvuudella oli. Harvoinhan kai elämässä asiat menevät prikulleen niin kuin sitä on ajatellut tai suunnitellut, mutta kyllä ns. järkevät, keskivertokokemuksiin perustuvat odotukset usein antavat edes jnkinmoista etukäteisosviittaa meiningistä.

Tällä kertaa meillä kuljettiin kuitenkin aivan omia polkuja - vaikka juttu on jo vanha, jouduin vielä kerran puistelemaan päätäni, kun tänään pysähdyin katsomaan taaksepäin.

Etukäteen olin varautunut kärsimään muun muassa seuraavanlaisista raskauden riemuista:
  • pahoinvointi
  • uupumus ja päänsärky
  • turvotus
  • kilojen runsas kertyminen
  • selkävaivat
  • närästys ja muut vatsavaivat
  • iho-oireet
  • hemoglobiinin lasku ja rautakuuri omine iloneen
  • ensisynnyttäjän pitkä ja kivulias alatiesynnytys
No, eipä näkynyt meillä.

Sen sijaan:
  • Kävin lääkärin vastaanotolla 33 kertaa ja sairaalassa kolmesti.
  • Noista käynneistä masuasukkia ultrattiin 31 kerralla.
  • Minulta otettiin verikokeet seitsemän eri kertaa ja takapuoleeni tökättiin kaksi kortisonipiikkiä vauvan kehkojen kehitystä vauhdittamaan.
  • Osoittauduin (vereltäni) harvinaisen rautaiseksi mimmiksi mutta läpihuutojuttuna pitämästäni sokerikokeesta en päässytkään läpi ja niinpä jouduin raskausdiabetesneuvontaan (koko sokerisotkua on sittemmin epäilty kortisonipiikkien aiheuttamaksi, koska dg:tä tukemaan ei kuukausien varrella saatu yhtään mitään muuta).
  • Jouduin noudattamaan jatkuvasti paisuvaa ruokavaliota, rukoilemaan painonnousua jotta en joutuisi selittelemään syömisiäni enempää ja mittaamaan verensokerini neljästi päivässä.
  • Liikuntakiellossa olin raskausviikolta 20 eteenpäin ja loppuajasta yhteensä 70 päivää täydessä vuodelevossa.
  • Söin verenpainelääkettä supistuksia estämään kymmenen viikon ajan enkä ihme kyllä pyörtynyt jo valmiiksi alhaisine verenpaineineni kertaakaan.
  • Sovimme kaksi eri sektioaikaa joista kumpikaan ei toteutunut: toinen missattiin kolmella päivällä, toinen kolmella tunnilla.
* * * * * * * * * *

Vielä en voi väittää, että vauva-arkemme olisi jotenkin vakiintunutta - kaikki muuttuu koko ajan ja jokainen päivä on yllätys. Pari ekaa viikkoa meni ihan huumassa mutta nyt alkavat huono kunto, väsymys ja oman habituksen räjähtäneisyys painaa; mieli on selkeästi sinisen puolella. Nythän siihen on kai viimein turvallinen mahdollisuuskin kun ihana poika on saatu syliin ja mieskin on parantunut. Tänään jouduin soittamaan miehen heti aamusta takaisin töistä kotiin koska tuli olo, etten millään jaksa enää enkä osaa tehdä mitään oikein; onneksi mies pääsi heti tulemaan ja Toivolainenkin heittäytyi aivan enkeliksi loppupäiväksi. Paijailimme pehmeää poskea sohvalla ja pojan kuukahdettua kunnon päikkäreille jumitimme miehen kanssa samaisessa nurkkauksessa Heroes-DVD:tä katsellen. Ja taas jaksaa.

968284.jpg

Taidekasvatusta Las Colinasissa
On se vaan niin ihana....