Edit 25.10. klo 10.20 CT
Vuodatus on taas ollut niiin syvältä: olen yrittänyt saada tätäkin kirjoitusta näkyviin sen sun sata kertaa tällä viikolla ja lopulta se on näköjään sitten ilmestynytkin - mutta tietenkin ilman kuvaa ja muutenkin läpi lukematta, kun ei nyt ole aikaa roikkua koneella tunnin välein julkaisua yrittämässä. Useimmiten en ole edes päässyt sisälle koko palveluun. Siksipä edellisen kirjoituksen kommentitkin ovat tähän asti jääneet huomiotta.

 Mutta joo, tämä potretti jäi uupumaan.

1008558.jpg

Kuten arveltiinkin, syksy tuli sitten lopulta rysäyksellä. Lämpötila putosi lauantain kolmestakympistä reilusti alle kahteenkymmeneen ja samalla tuulet toivat sadetta ja harmautta. Tänään aurinko armas paisteli taas, mutta selkeästi syksyisissä tunnelmissa; kävelylenkille sai pukea jo ihan oikeita vaatteita. Kotimaisittain tosin 18°C pilvettömän taivaan kera ei kuulostane kovin hyytävältä keliltä.... Meidän onkin parempi alkaa toden teolla vyöttäytyä arktisen hyökkäyksen varalle, sillä liput on nyt varattu ja kahden ja puolen viikon päästä saavumme vierailulle marraskuiseen Helsinkiin.

Hurr, mutta jee!

Isänpäiväviikonlopun viettänemme merikaupungissa mutta sen jälkeen pyörimme pääkaupunkiseudulla seuraavat puolisentoista viikkoa. Sukulaisvierailujen ja lastenvaunutreffien lisäksi ei ole suunnitelmissa pakata kalenteriin kovin paljon yhtään mitään, koska vauvan kanssa kädet ovat muutenkin täynnä. Vaan kuka tietää keneen ehditään kaupungilla lopulta törmätäkään - toiveet ovat korkealla monien tuttujen kasvojen näkemisestä.

* * * * * * * * * *

Täällä vaihtuivat isovanhemmat mutta edelleen on Toivoa hellimässä yksi mummi/vaari-tiimi. Thank heavens for that - mies nimittäin joutui lähtemään Müncheniin koko viikoksi. Pikkumies on maailman suloisin ja ihanin vauva, mutta kun nukkuminen on mitä se on, apu on kullankallista. Ja kuten jo aiemmin totesin, perhe on paras. Mies palannee toivon mukaan työmatkaltaan suhteellisen levänneenä - ainakin ensimmäisenä Saksan-yönään oli kiskaissut vaikuttavat 13 tuntia zetaa putkeen. Miten niin univelkaa... Siihen asti saadaan ikävöidä; kuulemma käninöitäkin heti kaipaa. Poika onkin rutissut isille puhelimessa ja isi leperrellyt ihanuuksia takaisin.

P.S. Joo-o, ihan paskimpaan aikaan tullaan taas.

P.P.S. Nii-i, meillä on käytännön sanelemana siirrytty tutti-ihmisiksi. Kuvassa Toivolainen valmiina ensimmäiselle syyskävelylleen - asianmukaisesti unessa.