884110.jpgYhdeksän viikkoa meillä on ollut kotona vieraita.

Ensin saapuivat äiti ja isä, jotka olivat tukenamme kaikkein kriittisimmät viikot. Viimeiset kolme ja puoli viikkoa hoiteli sitten miehen äiti. Olen saanut eteeni kuusi ateriaa päivässä, minulle on kannettu kauniita kukkia ja piristäviä lahjoja ja kotini on pidetty siistinä ja pyykkikone pyörimässä. On luettu ääneen, pidetty seuraa, rakenneltu lepokalentereita, keksitty mahdollisuuksien mukaan mieltä parantavia pikkujuttuja. On kuunneltu huolia ja rohkaistu, on oltu saatavilla päivin ja öin.

Tämä on sanottu jo aivan oikeassa elämässä, toivottavasti moneen otteeseen, mutta kerta vielä ei tee pahaa: kiitos rakkaat. Olette enkeleitä. Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään.

Kiitos.

* * * * * * * * * * *

884112.jpg

Koska luottamus yllä kuvattujen tuntemustemme ymmärtämiseen on kova, uskallan sanoa myös seuraavan.

On ihanaa olla taas oman kotinsa valtiatar. The one and only.

Kuunnella hiljaisuutta ja odottaa miestä kotiin vain meidän kahden yhteistä iltaa varten. Ottaa ohjat taas haltuunsa, vaikka se tarkoittaisikin, että osa hommista jää voimien vähyyden takia tekemättä. Hallita pientä pesäämme kahdestaan ja viettää kullanarvoisia yksityisiä hetkiä ennen vauvan syntymää. Olla ihan vaan me kaksi.

Edes päivän tai kahden verran.

* * * * * * * * * *

Hyvää viikonloppua kaikille ja anopille turvallista kotimatkaa. Ja apelle suurkiitos lainasta, emme unohda tätä!

Kuvituksena miehen ikuistamia loppukesän tunnelmia sisäpihaltamme