Terveisiä täältä Hyperboreasta! Nyt kävikin niin hassusti, että kotiinlähtöä edeltävänä päivänä päätettiin jäädä Toivosen kanssa tänne vielä muutamaksi viikoksi, eli Suomen-reissumme jatkuu edelleen. Olin torstaina Polarn o. Pyretissä tekemässä tax free-ostoksia, kun mies soitti ja kertoi tulevasta Helsingin-Münchenin-työmatkastaan - tahtoi viimeiseen asti välttää jättämästä meitä yksin kotiin kärvistelemään pidemmäksi aikaa ja keksi siksi tällaisen ratkaisun. Erilaisen säädön jälkeen saimme  hoidettua pojalle ja minulle uudet liput ja ostokseni vaihtuivatkin verollisiin, juuri nyt mahtuviin lämpimiin "kalsarihousuihin" ja pitkähihaisiin. Mies huomasi vasta kaiken huomaavaisesti järjesteltyään, että olikin samassa hötäkässä ikään kuin ampunut itseään jalkaan, sillä järjestelyt tarkoittavat myös miehen eroa meistä kokonaiseksi kahdeksi viikoksi. Mikä tuntuukin kyllä tosi inhottavalta.

Muuten jäätiin kuitenkin hyvillä mielin; mummit ja vaarit saavat iloita Toivolaisen seurasta odotettua kauemmin ja minullekin jää harvinaisen runsaasti aikaa viettää perhe- ja Helsinki-aikaa sekä tavata kavereita. Jos ei nyt varsinaisesti olla ihastuneita paikalliseen säähän ja pimeyteen niin ainakin aletaan olla jo kohtuullisen tottuneita siihen - ensimmäisen päivän vaakatasossa vihmonut räntäsade toimi tehokkaana siedätyshoitona ja sen jälkeen melkein mikä tahansa on ihan jees. Eikä kaverin toimittamista lämpimistä vaatteista (Toivolle) ja talvitakin päälle mahtuvasta sadetakista ja haisaappaista (minulle) niistäkään haittaa ole...

Ja nyt ulos ja kävelylle. Auringonlaskun aikaan se onkin mukavaa puuhaa, mitä nyt auringonlaskun ajankohta vähän riistää. Tuleepa palautettua kunnolla mieleen se iltapäiväneljän pimeyskin.

P.S. Muuttosuunnitelmista on kyselty paljon ja niiden tiimoilta voin ainoastaan todeta seuraavaa: emme muuta Saksaan mutta muuta varmaa tietoa ei ole. Ratkaisu kuitenkin tapahtunee erittäin pian.

P.P.S. Yksi kerta ei tietenkään vielä todista tai takaa mitään, mutta DFW-JFK-HEL-kokemuksella Toivonen on paljon sujuvampi maailmanmatkaaja kuin äitinsä. Koko matka sujui äärimmäisen lungeissa tunnelmissa ja pikku matkaajan rauhallista uinailua ihailivat lentoemännätkin. Ainoat kunnon itkut tirautettiin Nykissä loungessa, kun ymmärtämättömät vanhemmat herättivät kosmopoliittipoikasensa makeilta unilta vaipanvaihtoon, ettei seuraavassa koneessa heti tarvitsisi. Oppivatpahan ehkä taas jotain.