Parin päivän takaisen kirjoitukseni innoittamana (mahtavaa: olen reaktiivisesti itseinspiroiva) jatkan isoisäaiheesta.
Ukilla oli tapana opettaa minulle ja pikkuveljelleni shakinpeluun
saloja ja esittää vieraillessamme erilaisia shakkiongelmia. Veljeni
menestyi aiheen sisäistämisessä ilmeisesti paremmin kuin minä, mutta on
silti pelkästään ukin ansiota, että muistan shakkisäännöt edelleen
erinomaisesti vaikka en koskaan pelaakaan. En kai oikein jaksa
keskittyä miettimään riittävän monta siirtoa eteenpäin. Kunnioitus
shakkia ja sen taitajia kohtaan on kuitenkin säilynyt - pelkkä
Karpov/Kasparov-kaksikon mainitseminen aiheuttaa minussa tänäkin
päivänä pavlovilaisen ryhdistäytymisreaktion.
Isoisäni puolestaan opetti minulle pelituloskuulutusten oikeaoppisen suorittamisen
lisäksi myös monta muuta hyödyllistä taitoa. Niistä riemastuttavimpiin
lukeutunee perinteisten kimalaisradioiden teko. Voi sitä iloa kun
luonnontieteellinen aparaattimme saatiin kerran toisensa jälkeen uusin
uhrein pörräämään! (Animalia, huomio: pelin henkeen kuului vapauttaa
kimalaiset vahingoittumattomina parin lyhyen eetteripuheenvuoron
jälkeen.) Mahtavimmat kimalaisradiot tehtiin kesämökin ruusupuskista
isoon takkatikkuaskiin, jonne nalkitettiin parhaimmillaan parikin
pörriäistä yhtä aikaa. ZZZ - pörrrrr - ZZZZ!!!
Muisteloin
miehelle aiheesta tässä pari iltaa sitten. Uninen mies totesi tyynyyn,
että meillä kyllä tuntuu pörräävän tuo kimalaisradio ihan koko ajan.
torstai, 23. helmikuu 2006
Kommentit