Laukkaako aika ihan kauhean nopeasti vai miksi minusta tuntuu että vasta äskettäin bloggasin viime aikojen lukemistosta? Lukupäiväkirja kuitenkin ilmoittaa, että sivuja on tässä välissä ehtinyt kääntyä aivan kiitettävästi ja vieläpä varsin positiivisissa tunnelmissa: jaksoon ei mahtunut yhtään suurta pettymystä tai verenpaineen kohottajaa.

Listalla tällä kertaa seuraavat romaanit:
  • Ellen Cooney: A Private Hotel for Gentle Ladies
  • Chris Bohjalian: Midwives
  • Jane Smiley: A Thousand Acres
  • Vendela Vida: Let the Northern Lights Erase Your Name
  • Natalie Danforth: Inheritance
  • William Boyd: An Ice-Cream War
  • Carole Cadwalladr: The Family Tree
  3797715.gif11568160.gif7268075.gif

Tuosta Cooneysta mainitsinkin jo viimeisimmässä kirjapolkassani ja jollei kirja nyt aivan täyttänyt toiveita laajemman mittakaavan kuvauksesta, tarina yhden naisen seksuaalisesta heräämisestä ja itsenäistymisestä sairauden ja riippuvuuden jälkeen oli lämmin ja herkällä kädellä kirjoitettu. Cooneyn tapa kertoa tarinaa mikrotasolla on mielenkiintoisella tavalla kehämäinen - kohtauksia kehystetään, kierrellään ja täytetään ennen kuin astutaan varsinaiseen tapahtumaan; tämä tekee tyylistä mukavan verkkaisen mutta samaan aikaan odotuksia luovan ja otteessaan pitävän. Ei ollenkaan heikko esitys siis.

Smileyn A Thousand Acres on nykyaikainen, ohiolaiselle maatilalle sijoitettu versio Shakespearen King Learista. Koska Lear-näytelmässä isän suosiosta kilvoittelee kolme tytärtä, voi tämänkin romaanin alkuasetelman lukea viittaavan paitsi Leariin myös klassiseen tarinaperinteeseen. Sikäli oli siis tavallaan tylsää, että tiesin takakantta vilkaisseena Lear-vertauksen jo ennen kirjan aloittamista - olisi ollut mukavaa katsoa, missä vaiheessa tarinan olisi osannut "puhtaalta pöydältä" yhdistää paitsi perinteiseen 'kuningas ja kolme tytärtä/poikaa' -teemaan myös nimenomaan Shakespearen näytelmään.  Onhan toki mahdollista ettei missään vaiheessa, mutta veikkaan kyllä että viimeistään naapurin toisen pojan edmundmainen venkoilu olisi nostanut tunnistamisen tuntosarvet pystyyn. Tästä löytämisen ilosta jäin siis tällä kertaa osin paitsi (osin, sillä kyllä kertomusta oli silti hyvin kiinnostavaa lukea vähän rikkonaisia Lear-muistojani vasten) ja niin ikävä kyllä jäätte tekin, jos päätätte kirjaan tarttua... Pahoitteluni! Toisaalta kyllä taisin valita kirjan kaupasta nimenomaan tästä uudelleenkerronta-ajatuksesta kiinnostuneena, joten siinä mielessä ymmärrän kustantajan päätöksen erinomaisen hyvin. Myynti on kai se mikä merkitsee.

Vielä on Smileystä sanottava se, että romaani toimi mielestäni oikein hyvin sekä itsenäisenä kertomuksena että rekonstruktiona. Suosittelen sitä siis lämpimästi. Saman evästyksen antaisin viimeiselle lukemalleni Boydille: An Ice-Cream War-romaanissa Boydin hienovarainen ironia ja taiturimainen henkilökuvaus tulevat jälleen kerran upeasti esille, tällä kertaa sijoitettuna kolonialistiseen Itä-Afrikkaan, jossa englantilaiset ja saksalaiset käyvät aluetaisteluita ja eräänlaista varjokamppailua ensimmäisen maailmansodan sivuraiteilla. Naapuri sylkee naapurin päälle, veli pettää veljen ja yhdistävänä teemana tarinaa hallitsevat tragikoomiset ristiriidat ja kaikenkattava hämmennys. Laatukamaa!

12003170.gifSekä Vidan että Danforthin romaaneissa tytär menettää isänsä ja lähtee maailmalle etsimään menneisyyttään, joka paljastuukin aivan toisenlaiseksi kuin vuosien varrella luotu illuusio. Inheritance-romaanissa matkustetaan italialaiseen pikkukaupunkiin ja Vidan kirjassa Lappiin; etenkin jälkimmäisessä kuvataan mielestäni onnistuneesti päähenkilöille aukeavia uusia dimensioita ja lähtemisen puhdistavuutta. Molemmat olivat ihan kelpo tarinoita, vaikka lyhyissä luvuissa kerrottu Northern Lights olikin ehkä taitavammin rakennettu ja kuvasi vaikuttavasti väkivallan ja vihan teemoja, jotka ovat kyllä Danforthillakin läsnä. Ikävä kyllä muuten erinomainen Vida kompastelee taustatutkimuksensa/ yksityiskohtiensa kanssa: usein pikku lapsukset jäävät tietenkin lukijalta huomaamatta mutta eivät ihan helposti silloin, kun kuvaillaan omaa kotimaata... Norjan Lappiin päättyvä etsikkoretki lähtee nimittäin liikkeelle Helsingistä, jossa kirjan päähenkilö etsii puhelinluettelosta saamelaista sukulaistaan ja toteaa Suomen olevan "niin pieni maa, että kaikkien kaupunkien numerot ovat samassa luettelossa". Muita silmille hyppääviä mokia ovat mm. väite, että Eero-nimi ääntyisi paikallisittain hero-sanan kanssa rimmaavasti, ja Rovaniemi-paikannimen kiusallinen väärinkirjoitus kautta linjan, vaikka kirjan alkulehtien karttaan  kaupungin nimi onkin onnistuttu painamaan oikein. Ei voi mitään, mutta tämmöinen kiukuttaa.

9882288.gifThe Family Tree löytyi pikaistuksissa alekasasta ja oli ehdottomasti hintansa väärti - juoni oli varsin mielenkiintoinen eikä muotokaan mitenkään huono. Sanakirjalainaukset olivat ehkä hiukan lapselliseen tyyliin tehtyjä, mutta se oli selvästi tarkoituksenakin (tosin tavoiteltu tyyli oli varmastikin pikemminkin naiivi kuin lapsellinen...) ja niihin myös turtui matkalla niin, etteivät ne jaksaneet loppupuolella enää samalla tavoin nostaa karvojani pystyyn. Midwives oli ihan sujuva tarina sekin: mukava pikalukaisu josta ei ollut sen suuremmaksi lukuelämykseksi mutta siihen se ei tuntunut pyrkivänkään. Suurimman kynnyksen lukijalle tässä puolittaisessa oikeussalidraamassa muodostavat ehkä suhteellisen yksityiskohtaiset synnytyskuvaukset, joiden kanssa ainakin minulla oli vähän tekemistä. Muuten romaani uppoaa kevyesti siihen kategoriaan, mitä joskus on lomalukemistoksikin tituleerattu.

Tällaista tällä kertaa. Nyt kesken on toinen Bohjalian, Before You Know Kindness, jonka senkin ostin alehintaan. Jostain syystä en ole päässyt juttuun oikein sisään tai jaksanut erityisesti kiinnostua henkilöistä - ilmassa väreilee jokin epämääräinen aavistus lässähdyslopusta ja juonilupausten lunastamatta jäämisestä. Onneksi hyllyssä nakottaa useampikin lupaava seuraaja ja sitä paitsi keväinen sää houkuttelee juuri nyt parvekkeelle vähän keskinkertaisemmankin kirjan seuraan.