482227.jpg

Nappasin eilen Ameriikan-urani ensimmäiset sakot. Poliisi oli varsin ovelassa paikassa väijymässä muuttuneisiin liikennejärjestelyihin luovasti suhtautuneita autoilijoita. Kun peruutin sakkolappu kädessä pois ruudusta, sama poliisi nappasi jo seuraavan rötöstelijän.

No, sakkojahan voi tulla. Mutta on täällä kyllä ihan käsittämättömän typerä järjestelmä niiden hoitamiseen. Jos osallistuu määräajan kuluessa ajoturvallisuuskurssille (voi vuokrata videona tai tehdä netissä), voi sen jälkeen anoa sakkojen peruuttamista ja ajorekisterinsä puhdistamista (ajorekisteri on vakuutusmaksujen kannalta tosi tärkeä ja siksi monet päätyvät tähän vaihtoehtoon). Voi myös suostua ottamaan ehdonalaisen rangaistuksen, missä tapauksessa ei tarvitse maksaa sakkoja (jokin käsittelysumma tosin) mutta sitten pitää kaikenlaisten sanktioiden uhalla olla kuuliaisesti seuraavat puoli vuotta ja rekisteri jää lisäksi ennalleen. Toki voi mennä myös oikeuteen lakimiehen kanssa - tällaiset pikkurikesakot voi kuulemma hyvinkin saada hylättyä jonkun teknisen seikan perusteella. Ja tietenkin voi aivan yksinkertaisesti vain maksaa ne sakot... mutta hetkinen, ei se aivan niin yksinkertaista ole. Ensin nimittäin ajattelin ylimielisesti, että en varmasti rupea suorittelemaan mitään driving safety-kursseja ihan turhaan vaan pulitan mielummin rahaa kuin aikaani. Kun vielä kätevästi olimme oikeustalon vieressä, marssin luukulle hoitamaan asiani heti - ystävällinen poliisimies oli tämä vaihtoehto mielessään jopa osoittanut kyseisen rakennuksen minulle tien toiselta puolelta. Jäipä vaan Officer What's-His-Facelta kertomatta, että ei asioita nyt noin tehokkaasti voi hoitaa - luukulla minua palvellut tyttö nimittäin ilmoitti ystävällisesti, että eivät ne sakot heidän systeemiinsä noin nopsaan ehdi, tervetuloa viiden päivän päästä uudestaan. Selvä.

No, samalla selvisi myös että virheellisestä (ketään vaarantamattomasta) kääntymisestäni oikeudenmukaiseksi katsottu sakkosumma on 150 taalaa. Sikamaista! Eli enköhän jonkin ajan päästä bloggaa ajoturvallisuuskurssin kehittävyydestä ja jatkobyrokratian iloista... Kurssitehtävän suorittamiseen pitää kuitenkin ensin anoa oikeudelta lupa, mutta sen voi sentään tehdä postitse, kunhan allekirjoitus on notaarin vahvistama. Tässä vaiheessa polttelin jo hihojani mutta onneksi miehen työpaikalta löytyy muutama, joten se asia hoitunee suhteellisen vaivatta. Ja miehen suhtautuminenkin oli ilahduttavaa - jonkun ärsyttävän mieskommentin sijaan ihana aviomieheni totesi vain, että on se mun vaimo niin ihanan ärhäkkä ja villi kun ajeleekin ihan oman mielensä mukaan. Kiire kenkäkauppaan (pienet punaiset sandaalit!) laskettiin myös lieventäväksi asianhaaraksi. Eli sikäli tässä pyyhkii aivan hyvin, vaikka olenkin nyt sitten virallisesti Tosi Iso Rikollinen.

Kuvan strutsilla ei ole yhteyksiä Southlaken poliisiin.