Anoppi saapuu siis tiistaina ja vajaan viikon Dallas-chillailun jälkeen meillä on tarkoituksena suunnata yhdessä kohti Nevadaa. Las Vegasin kentältä napataan auto ja lähdetään suoraan Grand Canyonille - yhteen maailman ja Ihmemaan suurista ihmeistä, joka on myös mieheltä ja minulta edelleen näkemättä. Reissupäivän jälkeen palaamme yöksi Syntien kaupunkiin, jossa vietämme yhden lisäpäivän ja -yön. Tuota aikuisten Disneylandia onkin varmaan hauska näyttää anopille tai oikeastaan kelle vaan - out of this world-älyttömyyskategoriassa ei Vegasia kyllä moni paikka pese.

Me teimme ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) Vegasin keikkamme syyskuussa 2004 sellaiseen tyyliin että oksat pois. Intialaissyntyinen brittiystävämme oli saanut päähänsä, että Vegas-häät olisivat juuri sopivan mauton juttu hänen I do-päiväänsä varten, ja niinpä iso jengi englantilaisia ja pari saksalaista lensi Nevadaan Euroopasta ja me kaksi ainoina tältä mantereelta. Juhlat oli suunniteltu viimeisen päälle korniin Vegas-tyyliin ja käsittämätöntä kyllä ne kestivät viisi päivää. Minä olin vasta saapunut Suomesta ja vielä semisti jet lagissä, joten meidän kombomme saapui paikalle vain pariksi päiväksi - mutta niidenkin jälkeen sairastettiin Dallasiin palattua todellista nestehukkaa! Las Vegasin lämpötila huiteli koko ajan yli neljässäkympissä ja kun häiden alkoholinkulutus oli mitä oli... no, jälkikunto on varmaan helppoa kuvitella. Mutta häät olivat hulvattomimmat mahdolliset ja meille ennestään lähes täysin tuntematon vierasjoukko mahtavaa jengiä - pari yötä meni helposti kannat hotellien ja kasinoiden katossa.

Koska sulho oli saanut idean Vegas-häihinsä Ocean's Eleven-elokuvasta, asuimme tietenkin kaikki hulppeassa Bellagio-loistohotellissa, joka ainakin siihen aikaan oli Vegasin ehdoton ykkösmesta. Ensimmäisinä päivinä seurue oli jo ehtinyt käydä helikopterilla Grand Canyonilla ja ihailemassa kuuluisaa Cirque du Soleil'n O-show'ta. Me liityimme seuraan torstaiaamuna ja yhytimme suurimman osan reippaista juhlijoista Bellagion Pool Cafésta, jossa me jo aikaisemman aamiaisen nauttineet ja kankkusettomat nauratimme muita ruokailijoita tilaamalla greipin (minä) ja puuroa (mies). Puuro oli kuulemma "erinomaista" ja kahdeksan taalaa maksaneesta greipinpuolikkaastani tuli yksi juhlamaratonin monista legendoista. Mutta olihan siihen sentään tökätty hieno Bellagio-piikki!

Kuuman sään takia päivät kuluivat pitkälti Bellagion hulppeaakin hulppeammalla uima-allasalueella, jossa palvelu pelasi ja yksityis-cabanoiden ovella seisoskeli henkivartijoita. Julkkisbongaussaaliimme jäi kyllä tällä kertaa elähtäneeseen Gene Simmonsiin, joka heitteli minulle (ja aika monelle muullekin naispuoliselle ohikulkijalle) silmää Pool Cafén terassilla. Etenkin toisena päivänä viihdyin ahkerasti kylmävesialtaan tuntumassa, kun taas mies luotti Bloody Maryjen voimaan. Iltapäivällä vedettiin tirsoja luksushuoneessamme ja iltaisin oli sitten juhlat. Ekana iltana saapumisemme jälkeen oli morsiamen ja suhlasen yhdistetyt polttarit, jotka polkaistiin käyntiin Bellagion trendikkäässä Fix-ravintolassa. Syötyämme ja juotuamme hetkeksi kylliksemme meidät kävi nappaamassa hotellin edestä kolmenkymmenen hengen (!) limusiini, joka sitten kuljetteli meitä bar hopping-kierroksellamme pitkin Vegasin yötä. Minä, mies ja eräs meille ennestään tuttu vieras liukenimme juhlista erään erityisen juustoisen yökerhon jälkeen; limusiini oli lähdössä kuljettamaan muita juhlijoita eteenpäin joten me päätimme ottaa taksin ja mikä onnenpotku se olikaan! Taksi osoittautui cab-e-oke-taksiksi - meille etukäteen tuntematon käsite mutta juuri sillä hetkellä aivan loistava idea. Siis ei kun mikki takapenkille käteen ja biisejä valitsemaan. Jostain syystä emme osanneet sanoja oikein mihinkään valikoiman biiseistä - näissä kuvioissa kun ei ole mitään amatöörien tekstityksiä - ja taksikuskikin kommentoi onnetonta lyriikoiden tuntemustamme melko pisteliäästi. Juuri ennen Bellagion ympyrälle kääntymistä keksimme alkaa laulaa Like a Virgin-biisiä, joka menikin mielestämme niin hyvin, että pyysimme kuskia ajamaan pihahässäkän vielä kertaalleen ympäri, jotta saisimme rauhassa lopetella korviahivelevän musiikkiesityksemme. Jostain käsittämättömästä syystä kuskimme kieltäytyi tästä ehdottomasti, mutta me hyppelimme kuin uudestisyntyneinä Bellagion kasinon blackjack-pöytiin, vaikka kukaan meistä ei  erityisen innokas uhkapelaaja olekaan.


Yön tunteina meillä meni kuitenkin sen verran hyvin, että seuraavana päivänä kestitsimme itseämme hotellin aulan shamppanja- ja kaviaaribaarissa Petrossianissa edellisen illan voitoilla. Virkistävän uima-allas- ja päivätorkkurutiinimme jälkeen minulla oli aikaa käydä tutustumassa Bellagion taidegalleriaan (jonka kuraattoria Julia Roberts esittää suhlasen innoituksen lähteenä toimineessa leffassa) - siellä oli tuohon aikaan vaatimattomasti Monet-näyttely, jonne oli tuotu lumpeita ja muita Givernyn ihmeitä ympäri maailmaa. Not too shabby. Mutta mikään ei peitonnut vegasiudessaan itse hääjuhlaa, jonne matkattiin tällä kertaa valkoisella jättilimolla, jossa välkkyivät discovalot, vaaleanpunainen shamppanja virtasi ja stereoista pauhasi suhlasen tarkkaan valitsemaa Vegas-kimaraa, Elvistä etunenässä. Ja tämä kertoi tietenkin - arvaatteko jo - siitä, että perillä sisään/ulos-kappelissa meitä odotteli kukapa muukaan kuin Mr. Presley himself. Taustat tulivat mankalta ja äijä veivasi päälle kitaraa ja lauloi meidät tervetulleeksi. Valat menivät vastikään Bangladeshista Lontooseen saapuneelta morsiamelta aivan ohi, sillä ne paukutettiin hirveällä tempolla ja Elvis-lyriikoita mukaellen. Kiltisti tuleva rouva kuitenkin takelteli perässä ja lopuksi nousimme kaikki ylös ja kajautimme Elvis-esiintyjän johdolla Viva Las Vegas. Seremonian pistämättömän tyylin kruunasivat vielä seuraavat ikimuistoiset seikat: a) sulhanen oli unohtanut hoitaa kuntoon jonkun paperin, joten vihkiminen ei tällä kertaa ollut ihan loppuun asti sitova (väittävät kyllä virallistaneensa homman myöhemmin) ja b) jotenkin käsittämättömästi unohdimme hääparin - siis hääparin! - kappelille ja asia selvisi meille vasta puolessa välissä kotimatkaa. No, hätä ei ollut tämän näköinen - kuski tiputti meidät hotellille, jossa hakeuduimme terassiravintolalle ihailemaan juuri alkamassa ollutta Bellagion kuuluisien suihkulähteiden tanssia kuplajuomat kädessä, ja hämmentynyt hääparikin saatiin lopulta kunnialla takaisin stripille.

Hääateriaa syötiin sitten Hard Rock Café Hotel & Casinon erinomaisessa Simon-ravintolassa. Alunperin olin kuvitellut illallisen jatkavan samaa älytöntä Vegas-hömpötysteemaa - mitä muutakaan tulee Hard Rock Cafén tapaisesta paikasta mieleen - mutta perillä selvisi, että Simon onkin todella tyylikäs laaturavintola ja lisäksi meidän seurueellemme oli varattu koko patioalue, joten istuimme lämmintä iltaa palmujen katveessa, hotellin seinään heijastettuja värivaloja ihaillen. Sulhanen oli jälleen suunnitellut kaiken menuja ja musiikkia myöten, ja niinpä nautimme suussasulavia mutta mutkattomia herkkuja ja loistavia viinejä kauniissa ja tunnelmallisessa puutarhassa, jonne myöhemmin kannettiin myös perinteinen hääkakku. Juttua riitti ja nauru raikui, vaikka yksi häävieraista pyörtyikin jostain selittämättömäksi jääneestä syystä kesken illallispuheiden. Myöhemmin juhlat jatkuivat vielä siihen aikaan Vegasin kuumimmaksi yökerhoksi tituleeratussa Body Englishissä saman hotellin alakerrassa.



Tuollaista reissua ei siis tule toista - eikä kyllä ole tarviskaan. Mutta täytyy sanoa, että Vegasin tapaista kaupunkia ei juuri paremmin voisi kokea: pääsimme näkemään ja kokeilemaan suunnilleen kaikkia super-Vegas-hössötyksiä eikä tyyli ollut turhan hillitty tai harkittu - niin kuin ei ole itse kaupunkikaan. Itse tuskin olisimme koskaan yltäneet moiseen ylitsepursuavan kimaltelevaan kaksi- ja puolipäiväiseen. Näin toisella visiitillä voimmekin sitten keskittyä sellaisiin asioihin, joista ennen pelkästään paheiden pesänä tunnettu kaupunki saa nykyään enemmän tuloja kuin uhkapeluusta ja sinisestä viihteestä: huippuluokan ravintolat, erilainen hemmottelu ja ostostelu ja tietenkin kaikenkarvaiset show't, joista joutuu pulittamaan pitkän pennin mutta joista ainakin osa on kuulemma todella ikimuistoisia. Yövymme tälläkin kertaa Bellagiossa, ja haaveissani kuvittelen Vegasiin juuri sen verran täkäläistä lämpimämmän kelin, että päivät voisi viettää ihanalla allasalueella ja terassikahvilassa. Molemmiksi illoiksi on varattu lupaavat ravintolat (Fix mennään itse asiassa katsastamaan uudelleen) ja toisena iltana mies vie kunnon pojan tavoin äitinsä katsomaan erästä show'ta - minä en ollut siitä niin innostunut ja onhan anopista varmaan hauskaa viettää aikaa pelkästään miehen seurassakin. Muuten tarkoituksena on lähinnä ihmetellä hotellistripin kummallisuuksia - vieressä ovat mm. Paris, Caesar's Palace ja Aladdin - ja päästä katsomaan myös vanhan Vegasin kuuluisia kylttejä, jotka viime reissulla tuntuivat helteessä sijaitsevan aivan liian kaukana.

Mutta yritetään nyt ensin saada vieras tänne meille asti kunnialla.